Motoristi, mars ruosteenpoistokurssille!
Ajokortillinen, viidenkympin villityksen pauloissa oleva uusmotoristi saa päristellä liikenteessä ihan kuinka suurella ja tehokkaalla moottoripyörällä tahansa, vaikka ei olisi koskaan aikaisemmin ajanut edes mopolla. Vielä parikymmentä vuotta sitten henkilöauton ajokorttiin nimittäin sisältyi automaattisesti myös ajolupa moottoripyörälle.
Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo suosittelee vapaaehtoista moottoripyöräkurssia uusille ajajille. Myös niiden, joilla on jo jonkin verran ajokokemusta, kannattaisi käydä päivittämässä taitojaan "ruosteenpoistokurssilla".
− Moottoripyörän käsittely on huomattavasti haastavampaa kuin henkilöauton. Moottoripyöräpoliisitkin käyvät kertaamassa ajotaitojaan joka kevät, Vuoristo kertoo.
Suurin riski motoristille on motoristi itse
Suomalaiset ovat ostaneet moottoripyöriä viime vuosina oikein urakalla. Vuonna 2000 Suomessa oli 90 000 pyörää. Nyt niitä on yli 200 000. Myös onnettomuusluvut ovat kasvaneet, ja suurin osa moottoripyöräonnettomuuksista on sellaisia, joissa ei ole mukana muita osapuolia.
− Sen ei pitäisi mennä niin, että moottoripyörien lisääntyessä myös onnettomuudet lisääntyvät. Pyörien ja varusteiden laatu on parantunut, ja koulutusta tarjotaan entistä enemmän, Vuoristo sanoo.
Mieti tarkkaan, millaisen pyörän tarvitset
− Vaikka olisikin varaa, aina ei tarvitse ostaa sitä isointa ja tehokkainta pyörää, Vuoristo toteaa.
Hän neuvoo miettimään tarkkaan, millaiseen käyttöön pyörä hankitaan. Onko sillä tarkoitus ajaa pitkiä matkoja maanteitä pitkin vai käydä kaupungilla näyttäytymässä? Kuinka paljon tehoja oikeasti tarvitaan?
− Kyllä ne vähemmän tehokkaatkin pyörät kulkevat kevyesti sen 120 kilometriä tunnissa, Vuoristo lupaa.
Varusteisiin kannattaa myös satsata. Tärkein on tietenkin kypärä, ja se kallein ja hienoimman näköinen ei välttämättä ole se turvallisin. Myös kestävät vaatteet ovat tärkeä varuste moottoripyöräilijälle. Farkuissa ei kannata lähteä ajamaan.
Huolehdi näkyvyydestäsi liikenteen seassa
Liikenneturvan tämän kevään teemana on motoristin näkyvyys liikenteessä. Vuoristo muistuttaa, että autoilijan on usein hankala erottaa moottoripyöräilijää, varsinkin jos tämä on sonnustautunut mustiin. Pyörän ja varusteiden olisi hyvä olla värikkäitä.
Paitsi vaatetus, näkyvyyteen vaikuttaa myös ajotapa. Nopeat kiihdytykset, vauhti ja sijainti ajokaistalla vaikuttavat motoristin näkyvyyteen. Vuoristo muistuttaa, että motoristilla ei ole auton suojakuorta ympärillään, joten kolari vähän hiljaisemmallakin vauhdilla saattaa olla kohtalokas.
Uusimmat
-
09:24
Zelenskyi: Padon tuho todistaa, että venäläisille ei pidä jättää metriäkään Ukrainan aluetta – MTV seuraa sotaa
-
09:16
Maija Vilkkumaa valmistui yliopistosta 31 vuoden jälkeen
-
08:56
Lähde: UFC näytti Makwan Amirkhanille ovea
-
08:36
Vegasin supertähti jäi karulla tavalla jyrän alle – Floridan tehohyökkääjän jättimäinen taklaus nousi puheenaiheeksi
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
Lataa lisää