Motivaatio kateissa? Nämä terveysvaikutukset lisäävät juoksuintoasi!
Välillä kannattaa salitreenin lisäksi käydä myös pitkällä juoksulenkillä.
Juoksemisesta saa paljon hyödyllisiä terveysvaikutuksia.
Vähentää sydänsairauksien riskiä
Journal of the American College of Cardiology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan juokseminen hillitsee sydänsairauden riskiä jopa 45 prosenttia. Juokseminen nimittäin parantaa muun muassa verenpainetta, lisää hyvää kolesterolia sekä parantaa verensokeritasoja.
Kuluttaa runsaasti kaloreita
Jos haluaa polttaa paljon kaloreita, niin kannattaa valita esimerkiksi kuntopyörän ja soutulaitteen sijaan juoksumatto. Erään yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan nimittäin juoksumatolla sai karistettua enemmän kaloreita kuin edellä mainituissa vaihtoehdoissa.
Vahvistaa niveliä
Juokseminen tekee hyvää nivelille, jos juoksee oikein ja ei aloita esimerkiksi juoksemista alussa aivan liian vauhdikkaasti. Juokseminen vahvistaa lihaksia nivelten ympäriltä ja tehostaa myös verenkiertoa. Jos nivelesi ovat kuitenkin todella huonossa kunnossa, niin kannattaa suosia hieman herkempiä treenejä ja pikkuhiljaa kehittää lihasmassaa ja voimaa.
Lievittää stressiä
Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan tunnin juoksulenkki on kolme kertaa parempi keino päästä eroon stressistä kuin esimerkiksi pelkkä lepo.
Silmät pysyvät kunnossa
Juokseminen hillitsee muun muassa ylipainoa, korkeaa verenpainetta sekä riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Edelle mainitut vaivat taas heikentävät näköä, joten tällä tavalla juokseminen pitää myös katseen kirkkaana.
Jaksat panostaa pitkiin projekteihin
Pitkäkestoisia urheilusuorituksia harrastavat henkilöt jaksavat keskittyä paremmin haastaviin projekteihin, kertoo yhdysvaltalainen tutkimus.
Vahvistaa luita
Juokseminen ja hyppiminen vahvistavat luustoa paljon.
Hillitsee syöpäriskiä
Journal of Nutrition -lehdessä käytiin läpi lukuisia tutkimuksia ja niistä huomattiin, että säännöllinen liikunta alentaa tiettyjen syöpien riskiä.
Ylös, ulos ja lenkille
Nykyään ihmiset viettävät päiviään hyvin pitkälti sisätiloissa. Juoksulenkki kannattaakin sijoittaa ulkosalle aina kuin mahdollista, sillä silloin saa luonnollisesti enemmän D-vitamiinia.
Lisää itsevarmuutta
Juoksitko tänään paljon nopeammin kuin edellisellä kerralla? Tällaisesta itsensä ylittämisestä tulee todella hyvä mieli ja se lisää myös itsevarmuutta. Tietenkin myös vyötäröltä karisseet kilot lisäävät itsevarmuutta.
Pidentää ikää
Juoksemisesta seuraa lukuisia terveysvaikutuksia. Ei siis ihme, että elinikä pidentyy kuin jaksaa juosta. Eräässä pitkäkestoisessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa huomattiin, että 21 vuoden jälkeen juoksua harrastavista tutkimuskohteista 85 prosenttia oli elossa, kun taas ei-juoksevista tutkimuskohteista vain 66 prosenttia oli edelleen elossa.
Lähde: Women’s Health Magazine
Uusimmat
-
05:13
Pohjoisessa alkaa pitkien öiden aika – tänään on syyspäiväntasaus
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
21:02
Laskuvarjohyppääjä laskeutui vauhdilla yksisarvisen päälle – riskialtis suoritus videolle
-
20:56
Helmareilta hämmästyttävä murskanäytös
-
20:53
Räjähdys golfpallotehtaalla – yli 80 loukkaantunut Taiwanissa
-
20:47
Mikä maltti! Kokenut hyökkääjä iski SM-liigassa 13 vuoden tauon jälkeen – Ilveksen Pelicans-piina jatkuu
-
20:47
Ainakin yksi kuoli ja 15 haavoittui Venäjän ohjusiskussa – MTV seuraa sotaa
-
20:45
Pekka Toveri: Venäjän on pakko kysyä, "onko Krim tärkeämpi kuin Moskova?"
-
20:24
Veikkausliigan suursensaatio lähellä häkellyttävää temppua
-
20:24
Kuningas Charlesin mielenosoitusten vuoksi lykkääntynyt valtionvierailu toteutui – näitä teemoja hän peräänkuulutti Ranskassa
-
20:15
Näin luodaan tunnelmaa – huima näky Jokerien fanipäädystä
-
20:11
Pelkkä myytti! Vastakohdat eivät rakkaudessa viehätäkään, kertoo tutkimus
-
Lataa lisää