Mopomiittiläiset piirittivät poliisiauton Lohjalla ja yrittivät viedä rekisterikilvet – "Poliisiauto kuorrutettiin syljellä"

Tällaista ääntä mopot saavat aikaan öisin Helsingin Laajasalossa 1:14
Kuuntele videolta, millaista melua mopoilijat saavat aikaan senioritalon lähellä Helsingin Laajasalossa.

Syyskuun lopussa Lohjalla järjestetyssä mopomiitissä suuri joukko nuoria piiritti poliisiauton ja häiritsi viranomaisen työtä, Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessaan.

Mopomiiteissä on vuosia jouduttu suitsimaan keulimista ja muuta vaarallista ajokäyttäytymistä. Poliisi on huolissaan, että nuoret tuntuvat pitävät toimintaa yleisesti hyväksyttävänä ja jopa arvostettavana. Tapahtumiin osallistuu monesti satoja osallistujia.

Poliisi nostaa esille kuitenkin mopomiitissä 25. syyskuuta tapahtuneen välikohtauksen, jossa nuorison kohteeksi joutui tilannetta valvomaan saapunut poliisi.

– Vaarallisen ajokäyttäytymisen rinnalle uutena ilmiönä mukaan on tullut poliisin toiminnan vakava ja tahallinen häirintä. Tätä valitettavasti tapahtui myös Lohjalla, komisario Hannu Kontola kertoo tiedotteessa.

Poliisi kertoo, että todella suuri joukko syyllistyi miitissä toimintaan, jossa ylitettiin sellainen raja, jota ei katsota läpi sormien.

– Poliisiauton mennessä paikalle se esimerkiksi piiritettiin välittömästi ikään kuin ennalta sovitusti noin sadan nuoren toimesta. Poliisille ilmoitettiin, ettei heillä ole tänne mitään asiaa pilaamaan miittiä.

– Poliisiauton ollessa väkijoukon keskellä se kuorrutettiin syljellä, ja siitä yritettiin irrottaa rekisterikilpiä, poliisi kuvailee tiedotteessa.

Poliisi muistuttaa, että toimillaan nuoret syyllistyvät vakavaan rikokseen, joka voi heijastua negatiivisesti heidän koko tulevaisuuteensa. Lisäksi siitä seuraa se, että poliisin on pakko ryhtyä vakavampiin toimenpiteisiin.

Lue myös:

    Uusimmat