Joukko poliisipomoja avautuu nuorten mopomiiteistä: Kivittämistä, pullojen heittämistä ja poliisin provosointia

Pippurisumutteella kaasutettu alaikäinen mopopoika kaahaili poliisia pakoon 1:18
Katso myös: Näin mopoilija kaahasi poliisimoottoripyörää karkuun vuonna 2017.

Joukko vastaavassa asemassa olevia poliiseja eri puolilta Suomea on kirjoittanut yhteisblogin, jossa he nostavat esille nuorten mopomiittien ongelmia.

Poliisi on tehnyt havaintoja eri puolilla Suomea tilanteista, joissa poliisin toimintaa on nuorten taholta pyritty häiritsemään tai jopa estämään. Aikaisemmin vastaavaa ei ainakaan näin suuressa määrin ole havaittu, kirjoituksessa todetaan.

Kirjoituksen on allekirjoittanut joukko päällikköasemassa olevia poliiseja eri puolilta Suomea ja poliisihallituksesta.

Kirjoituksessa todetaan, että suurin osa mopomiiteissä käyvistä nuorista ei poliisin häirintään osallistu, vaan ovat normaalisti yleisönä. Ongelmia aiheuttaa pieni osa nuorista.

– Valitettavasti häiritsijät ovat saaneet tukea ja kannustusta yleisöltä – vähintään toiminnan hiljaisella hyväksynnällä. Eikä yleisön rooli ole aina kannustamiseen jäänyt, sillä poliisiautoja on kivitetty ja työtään tehneitä poliiseja on heitelty pulloilla sekä tölkeillä.

Tekstissä luetellaan muitakin syntyneitä ongelmia.

– Miiteissä tapahtuu usein myös ajoneuvoilla keulimista, kiihdyttelyä, lukuisia vaaratilanteita ja poliisin provosointia esimerkiksi takaa-ajoihin.

Poliisi muistuttaa, että seuraaminen on poliisille aina riskejä sisältävä tehtävä, mutta suurimpaan vaaraan asettaa itsensä aina pakenija.

Vaikka tilanteissa ei sattuisikaan fyysisesti, voi seurauksena olla ilmoitus sosiaaliviranomaisille, poliisi muistuttaa.

Tekstissä pohditaan myös käytöksen syitä. Yhdeksi selittäväksi tekijäksi poliisin haastamiselle tarjotaan somejulkisuutta.

– Mutta ilmiössä voi olla kysymys myös jostain laajemmasta. Kuinka paljon kyse on korona-ajan rajoitusten ja poikkeusten aiheuttamasta turhautumisesta nuorison keskuudessa?

Lue myös:

    Uusimmat