Mopokortin kova hinta karkotti nuoret kuskit

Uusi ajokausi on taas nostanut mopokortin hinnan valitusten kohteeksi. Monen perheen kipuraja ylittyy siinä, jos korttiin menee 500 euroa tai enemmän.

Kalliiseen hintaan on esitetty lääkkeeksi sitä, että oppinsa voisi hankkia sieltä mistä kukin sen parhaaksi näkee, mutta viranomaisen vaatimukset kovenisivat.

Kaunis ajatus ampui itseään jalkaan

Kortin hinta nousi, kun vaatimuksiin lisättiin teoriaa ja ajo-opetusta. Kaunis ajatus oli, että paremmilla taidoilla liikennevahingot vähenevät.

Kun uudet kortit ajettiin kalliimmilla vaatimuksilla 2011, todellakin vuonna 2012 liikennevahinkoja oli yli viidennes vähemmän. Ongelma vain oli siinä, että likimain koko vähennys johtui siitä, että juuri tuon verran mopokortteja ajettiin vähemmän.

Kyselytutkimuksilla saatiin toki selville, että uudistuksen koettiin edistäneen turvallisuutta, kun nuorten kuljettajien ajotaidot olivat parantuneet. Mutta edelleenkin haluttaisiin lisää tutkimustietoa asiasta, sanoo toimitusjohtaja Mari Tikkanen liikennekoulu Moviasta.

Liikennekoululle suurin potti

Mopokortissa itse kortin osuus on sadan euron luokkaa, loppu noin 400 eurosta ylöspäin menee liikennekoululle. Sen hinta koostuu ajo- ja teoriaopetuksesta.

Teoriaa on oltava vähintään kuusi tuntia ja ajo-opetusta kolme, joista tunti on mopon käsittelyä ja kaksi tuntia ajoa liikenteessä. Myöhemmin kun ajetaan ylemmän luokan ajokorttia, suunnilleen sadan euron verran mopo-opetuksesta voidaan lukea säästöksi.

– Nykyisellä opintosisällöllä hintaan ei juurikaan voida vaikuttaa, sanoo Movian Mari Tikkanen. Jos vaatimuksiin ei tule muutoksia, hän uskoo, että teoriapuolella joitakin säästöjä voisi saada asioita kotona tai koulussa opettamalla.

Vanhemmat yleensä maksajina

Yksi tämän kevään mopokortin ajajista on 15-vuotias Niko Järvinen. Hänenkin harrastuksensa menee vanhempien kukkarosta. Äiti maksaa kortin, noin 500 euroa, ja isä on ostanut suunnilleen samanhintaisen hiilikuitukypärän. Isä Mika Järvinen ei kuitenkaan valita hinnasta.

– Ei se nyt ihan järjettömän kallis ole, jos ajattelee, että on kumminkin lapsen turvallisuudesta kysymys.

Niko on päässyt helpolla. Riitti että äidille lupasi, että on sitten varovainen liikenteessä. Eikä hän ole mopon sarvissa aivan keltanokka, sillä hän on harrastanut jo vuosikaudet trialia. Onko nuorella miehellä sitten pakko olla mopokortti? – En tiedä pitääkö olla mutta onhan se ihan hauska, Niko sanoo.

Uusi malli kävisi autokoulujen kukkarolla

Liikennekoulut saattavat menettää tulevaisuudessa asiakkaita, sillä mietinnässä on malli, jolla ajotutkinnon vaatimuksia tiukennetaan.

– Yksi lääkehän voisi olla se, että siirryttäisiin tutkintopainotteiseen järjestelmään, sanoo Trafin erityisasiantuntija Sampsa Lindberg.

Se tarkoittaisi sitä, että viranomaista ei enää niin kiinnostaisi, mistä ja millä kustannuksilla tiedot ja taidot on hankittu, mutta tutkinnosta tulisi entistä vaativampi ja tiukempi.

Se tarkoittaisi myös väistämättä liikennekoulujen tontille menoa, jos niiden palveluja ei enää edellytettäisi kortinajossa. Tähän asti Suomen Autokoululiitto on pitänyt hyvin liikennekoulujen puolta, eli jos alan kattojärjestöä haluaa kehua ilkeästi, sitä voi sanoa hyväksi lobbariksi.

Siinä mielessä muutokselle on tilausta, sillä Trafi on todennut omassa tutkimuksessaan, että perheissä mopokortin hinta koetaan korkeaksi ja joskus jopa kortin hankintaa rajoittavaksi tekijäksi.

Lue myös:

    Uusimmat