Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867–1951) on yksi Suomen historian kiistellyimmistä ja tutkituimmista hahmoista. Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen on kuitenkin onnistunut löytämään uuden näkökulman entisen presidentin ja valtiomiehen elämään.
Teivaisen elokuussa ilmestyvässä Hakaristin historia -kirjassa nostetaan nimittäin esiin Mannerheimin mahdollinen juutalaisvastaisuus eli antisemitismi. Teivainen keskusteli aiheesta maanantaina MTV:n Huomenta Suomessa.
Myyttiä Mannerheimista historian suurena sankarina on osattu kyseenalaistaa jo aiemminkin ja esimerkiksi hänen virheitään sodanjohdossa jatkosodan aikana on uskallettu nostaa esiin viime vuosina. Antisemitismi on kuitenkin asia, joka on jäänyt tähän asti huomiotta.
Antisemitismiä kirjeissä
Esimerkkinä kirjassa mainitaan marsalkan vuonna 1914 puolalaiselle ruhtinattarelle kirjoittama kirje. Siinä Mannerheim pohtii sotien taustalla vaikuttavia voimia seuraavasti:
”Kaiken tämän takana ovat juutalaiset ja aineelliset edut. Maita tuhoutuu ja valtakuntien rajat muuttuvat mutta kaikesta tästä hyötyvät aina juutalaiset.”
Teivainen toteaa, että kyseinen sitaatti ilmentää antisemitismiä klassisessa muodossa, jossa juutalaiset nähdään maailman hallitsijoina ja tuhoista hyötyvänä ahneena ryhmänä. Myöhemmin ajattelussa korostui juutalaisten rooli bolsevismissa ja Neuvostoliitossa.
– Kirjeenvaihdossa Akseli Gallen-Kallelan kanssa mainitaan juutalaisten ”heiluttelevan marsalkan sauvoja” Neuvostoliiton taustalla. Mannerheim toteaa, että kyllä meistä kaikista on tulossa työkaluja juutalaisten käsissä. Hänen kirjeissään on ollut monenlaisia antisemitistisiä muotoiluja, Teivainen sanoo.
Teivainen muistuttaa, että rajuista muotoiluista huolimatta ei voida vetää suoraa johtopäätöstä, että Mannerheim olisi ollut antisemitisti ja säilynyt sellaisena. Hänen ajattelunsa muuttui huomattavasti kriittisemmäksi 1930-luvun kansallissosialistista antisemitismiä kohtaan.
Ajattelu muuttui 1940-luvulle tultaessa
1940-luvulle tultaessa Mannerheim esiintyi monessa yhteydessä juutalaisten ystävänä. Hän myös piti huolen, että Suomen puolesta taistelleita juutalaisia sotilaita ei luovutettaisi Saksaan. Usein muistetaan myös mainita marsalkan vierailu Helsingin synagogassa itsenäisyyspäivänä 1944. Teivainen arvioi, että Mannerheim ei ollut antisemiitti mitenkään syvällisellä tai kestävällä tasolla.
– Joka tapauksessa hänen ajattelussaan on ollut ainakin aiemmin myös antisemitistisiä piirteitä. Tämän asian punnintaa ei ole Suomessa juurikaan tehty. Sivistysvaltioissa näistä asioista puhutaan. Esimerkiksi Winston Churchill oli vähän antisemitisti ja vähän jotain muuta. Ei se vähennä hänen suuruuttaan Britannian historiassa. Suomessa ei oikein haluta kohdata tällaisia kysymyksiä, hän sanoo.
Mikä sitten selittää ajattelun muutoksen 30 vuoden aikana? Historiassa on nähty ennenkin, että voittajan vankkureihin on helppo hypätä. Fasismi vetosi yllättävän moneen 1930-luvun alussa ja maailmansodan kääntyessä liittoutuneiden voitoksi oli siitä puolestaan pyrittävä eroon. Taitavana taktikkona näin toimi myös Mannerheim.
– Mannerheimista on aika paljon näyttöä, että hän oli hyvin tietoinen omasta maineestaan ja siitä, miten hän tulee jäämään historiaan suurmiehenä. Sodan jälkeen oli myös jo näkymä sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä, joten maineesta juutalaisten ystävänä ei ollut siinä vaiheessa ainakaan haittaa, Teivainen toteaa.