Montana kieltää TikTokin ensimmäisenä osavaltiona Yhdysvalloissa – TikTok valittaa päätöksestä

Yhdysvalloissa Montanan osavaltio on kieltänyt kiinalaisomisteisen Tiktok-videosovelluksen käytön. Asiasta kertoo osavaltion kuvernööri Greg Gianforte Twitterissä.

Republikaanikuvernöörin mukaan montanalaisten yksityisiä tietoja pyritään näin suojelemaan Kiinan kommunistiselta puolueelta.

Lainsäätäjät päättivät kiellosta jo huhtikuun puolivälin tienoilla, mutta päätös tarvitsi vielä Gianforten allekirjoituksen. Montanalaispäättäjät äänestivät kiellon puolesta äänin 54–43.

Montana on ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, jossa on tehty tällainen päätös.

Laki vaatii Googlea ja Applea poistamaan Tiktokin sovelluskaupoistaan päivittäisen 10  000 dollarin sakon uhalla.

Tiktok valittanee päätöksestä

Uutiskanava CNN:n mukaan lain on määrä astua voimaan tammikuussa, mutta siitä valitettaneen vielä oikeudessa.

–  Kuvernööri Gianforte on allekirjoittanut lain, joka loukkaa montanalaisten ensimmäisen lisäyksen oikeuksia kieltämällä laittomasti TikTokin, palvelu sanoo CNN:lle toimittamassaan lausunnossa.

Tiktok viittaa viestissään perustuslain ensimmäiseen lisäykseen, jossa linjataan sananvapaudesta.

–  Haluamme vakuuttaa montanalaisille, että he voivat jatkaa TikTokin käyttöä -- kun jatkamme työtä käyttäjiemme oikeuksien puolustamiseksi Montanassa ja sen ulkopuolella.

Tiktok on jäsenenä teknologiayhtiöiden etujärjestö NetChoicessa, joka kutsui montanalaislakia perustuslain vastaiseksi.

–  Valtio ei saa estää pääsyämme perustuslain suojaamaan puheeseen – olipa se sanomalehdessä, verkkosivustolla tai sovelluksessa, NetChoicen asianajaja Carl Szabo sanoo CNN:n mukaan.

"Virkamiehillä ei ole oikeutta sensuroida sovelluksia valikoivasti"

Myös ihmisoikeusjärjestö ACLU on kritisoinut montanalaislakia.

–  Montanan kuvernööri allekirjoitti juuri lain, joka kieltää TikTokin kaikilta osavaltiossa, mikä loukkaa satojentuhansien sovellusta käyttävien montanalaisten sananvapautta, järjestö kirjoitti Twitterissä.

ACLU:n mukaan laki heikentää sananvapautta kansallisen turvallisuuden verukkeella ja luo pohjaa liialliselle internetin sääntelylle.

–  Vaalein valituilla virkamiehillä ei ole oikeutta sensuroida valikoivasti kokonaisia sosiaalisen median sovelluksia alkuperämaansa perusteella, järjestö lisäsi.

ACLU:n verkkosivuilla julkaistussa lausunnossa järjestön edustaja listaa käyttäjien hyödyntävän sovellusta itsensä ilmaisemiseen, tiedonkeruuseen sekä pienyritystensä pyörittämiseen.

Yhdysvalloissa on ajettu läpi maanlaajuista kieltoa

Osa yhdysvaltalaispäättäjistä on ajanut koko maanlaajuista kieltoa Tiktokille. Maaliskuun lopulla Tiktokin toimitusjohtaja Shou Zi Chew oli Yhdysvaltain kongressin energia- ja kauppa-asioiden valiokunnan kuultavana, kun hän yritti estää viranomaisia kieltämästä sovelluksen käyttöä Yhdysvalloissa.

Tiktokin kieltäminen Yhdysvalloissa olisi merkittävää, sillä varsinkin nuorten suosimalla palvelulla on maassa yli 150 miljoonaa käyttäjää ja se on toiseksi suosituin verkkoviihteen lähde suoratoistopalvelu Netflixin jälkeen.

Yhtenä vaihtoehtona on esitetty, että Tiktokin omistajuus siirtyisi ainakin Yhdysvaltain-toimintojen osalta pois Kiinasta.

Kiinalaisomisteisen sovelluksen tietoturva on herättänyt huolta muissakin länsimaissa, koska ei ole selvää, paljonko tietoa käyttäjistä päätyy yhtiölle ja mitä sillä tehdään. Moni länsimaa on kieltänyt videosovelluksen käytön hallinnon ja armeijan laitteilla.

Tiktok on kiinalaisen teknologiayhtiö ByteDancen kehittämä sosiaalisen median palvelu.

Onko TikTok vaarallinen sosiaalinen media? Tietoturva-asiantuntija vastaa 10:32
Tietoturva-asiantuntija Jarno Ahlströmin mukaan yksittäisen sovelluksen kieltäminen on melkein mahdotonta. Katso haastattelu!

Lue myös:

    Uusimmat