Monikin suomalainen on ryhtynyt etsimään tuntematonta isoisää tai isoisoisää, kertoo Riikka Piironen, sukututkimuskouluttaja ja Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen.
Sukututkijat arvioivat, että entisinä aikoina noin joka kymmenennen avioliitossa syntyneen esikoislapsen biologinen isä on ollut joku muu kuin virallinen isä.
– Kun mietitään elämää suunnilleen 1900-luvun alusta taaksepäin, niin eihän silloin ollut ehkäisyä. Silloin ei myöskään voitu solmia epäsäätyisiä avioliittoja. Maailma oli erilainen, toteaa Piironen.
Biologista isoisää voidaan jäljittää esimerkiksi elatusvelvollisuudesta kertovien asiakirjojen avulla. Suunnilleen 2000-luvun alusta eteenpäin sukututkimuksen apuna ovat olleet myös dna-testit, joita teettävät useat – lähinnä amerikkalaiset – yritykset. Testeillä selvitetään muun muassa sitä, miten paljon kahdella henkilöllä on yhteistä perimää.
– Dna-testillä voidaan hahmottaa, mistä päin varhaisemmat esivanhemmat ovat. Se näyttää suunnan, mistä päin Suomeen on tultu, selvittää Piironen.
"Sukututkimus kiinnostaa"
MTV:llä alkaa lähiaikoina ohjelmasarja Sukuni salat. Yksi ohjelmassa esiintyvistä henkilöistä on laulaja Pete Parkkonen. Parkkonen kertoo Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa, että hänen isoisäkseen paljastui kuukausien selvittelyn jälkeen omana aikanaan tunnettu muusikko Pierre Rassin (1922–2006).
Rassin syntyi Karibialla, Ranskalle kuuluvalla Martiniquen saarella. Kesällä 1953 hän oli mukana Suomea kiertäneessä tivoliseurueessa – ja kävi muun muassa Jyväskylän lähistöllä, missä Pete Parkkosen isoäiti tuolloin asui.
– Se että tällainen ohjelma tehdään, kertoo siitä, että sukututkimus kiinnostaa ihmisiä, toteaa Riikka Piironen.
Samoja esivanhempia
Suomessa väestömäärä on menneinä vuosisatoina ollut huomattavastikin pienempi kuin nykyään. Niinpä samat esivanhemmat saattavat löytyä oman sukupuun useammastakin kohdasta esimerkiksi 1600-luvulta. Tästä taas seuraa, että dna-tutkimuksen valossa sukulaiset näyttävät olevan läheisempääkin sukua kuin sukupuun perusteella.
– Dna-tutkimukset ovat sinänsä luotettavia, mutta niihin perustuvat sukulaisuusarviot ovat kuitenkin arvioita, sanoo Piironen.
Samoja esivanhempia sukupuun eri kohdissa vaikuttaa Itä-Suomessa olevan enemmän kuin Länsi-Suomessa, kertoo Piironen. Länsi-Suomeen taas on viime vuosisatoina muuttanut enemmän ihmisiä ulkomailta.
– Yllättävän vähän kuitenkin on lähisukulaisten kesken ollut avioliittoja Itä-Suomessakin. Sukulaisuus on tiedetty perimätietona, vaikka puolisoa etsimään ei ole liikuttu kovin kauas, sanoo Piironen.
Kolmansia ja viidensiä serkkuja
Sukututkimusta ovat perinteisesti harrastaneet ikääntyvät suomalaiset, joilla on elämän ruuhkavuosien jälkeen aikaa miettiä menneitä asioita ja penkoa arkistoja. Viime vuosina sukututkimus on alkanut kiinnostaa nuorempiakin, harrastajien joukossa on paljon myös alle 40-vuotiaita.
– Se on osa trendiä, jossa etsitään omaa hyvinvointia ja itsensä tuntemista. Ihminen haluaa tietää, kuka minä olen ja mistä olen tullut, arvioi Piironen.
Sukututkimus on käynyt entistä helpommaksi, kun monia asiakirja-aineistoja on digitoitu ja niitä voi selailla nettisivuilla. Myös dna-tutkimus on tuonut sukututkimukseen vauhtia.
Sukututkijan näkemys sukulaisuudesta on laaja.
– Puhutaan kolmansista tai viidensistä serkuista, jopa kymmenensistä serkuista. Sellaiset henkilöt, jotka eivät tee sukututkimusta, eivät ehkä näe pikkuserkkujakaan sukulaisinaan, sanoo Piironen.
Biologisen sukulaisuuden rinnalla sukututkimuksessa puhutaan sosiaalisesta sukulaisuudesta – eli siitä, missä suvussa ihminen on kasvanut ja minkä suvun hän tuntee omakseen. Silloin ei tarvitse olla huolissaan siitä, onko oma isoisä varmasti myös biologinen isoisä.
– Biologinen ja sosiaalinen sukulaisuus eivät sulje toisiaan pois, sanoo Riikka Piironen.
Lue myös: Pete Parkkosen juuret selvisivät vihdoin – sai käsiinsä salassa pysyneen muusikkoisoisän levyn: "Ei ihan tällaista tietoa osattu odottaa"
Suomessa väestömäärä on menneinä vuosisatoina ollut huomattavastikin pienempi kuin nykyään. Niinpä samat esivanhemmat saattavat löytyä oman sukupuun useammastakin kohdasta esimerkiksi 1600-luvulta. Tästä taas seuraa, että dna-tutkimuksen valossa sukulaiset näyttävät olevan läheisempääkin sukua kuin sukupuun perusteella.
– Dna-tutkimukset ovat sinänsä luotettavia, mutta niihin perustuvat sukulaisuusarviot ovat kuitenkin arvioita, Piironen sanoo.
Samoja esivanhempia sukupuun eri kohdissa vaikuttaa Itä-Suomessa olevan enemmän kuin Länsi-Suomessa, kertoo Piironen. Länsi-Suomeen taas on viime vuosisatoina muuttanut enemmän ihmisiä ulkomailta.
– Yllättävän vähän kuitenkin on lähisukulaisten kesken ollut avioliittoja Itä-Suomessakin. Sukulaisuus on tiedetty perimätietona, vaikka puolisoa etsimään ei ole liikuttu kovin kauas, sanoo Piironen.