Molemminpuolinen salaisuus kalvoi 23 aviovuoden ajan – viimein pariskunta rohkaistui: "En halunnut enää elää valheessa"

Connecticutissa Yhdysvalloissa järjestetyssä Pride-kulkueessa marssi 53-vuotias mies, joka tuli kaapista 23 vuoden avioliiton jälkeen. Samoihin aikoihin hän sai tietää, että myös hänen vaimonsa ja poikansa edustivat seksuaalivähemmistöjä.

Bruce Downer kertoi New York Postille, ettei ollut koskaan tuntenut oloaan paremmaksi kuin kaapista tullessaan. Mies salasi perheeltään yli 20 vuoden ajan olevansa homo.

– Lopulta minusta löytyi tarpeeksi voimaa sanomaan, etten enää halua elää tätä elämää, en halunnut elää enää valheessa, Bruce sanoo.

Eron yhteydessä mies sai kuulla vaimonsa salaisuuden

Bruce erosi vaimostaan vuonna 2017. Samalla hän sai tietää, että vaimo oli salaillut miehensä tavoin seksuaalista suuntautumistaan. Vaimo oli lesbo.


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

– En tiennyt, että hän on lesbo, eikä hän tiennyt, että minä olin homo, ja olimme naimisissa 23 vuotta, Bruce sanoo.

Nyt valheelle perustuva liitto on loppunut, mistä Bruce on onnellinen.

– Olen nykyään hyvin onnellinen. Rakastan sitä, kuka olen, en inhoa itseäni.

Vanhempien malli rohkaisi lasta

Vanhempien ulostulo helpotti myös pariskunnan 23-vuotiasta Tyler-poikaa tajuamaan todellisen minänsä. Tyler kertoi homoudestaan pian isänsä kaapista tulon jälkeen.

Tylerille isän homous ei tullut yllätyksenä. Hän oli aavistellut asiaa jo jonkin aikaa. Isän tultua kaapista myös Tylerin oli helppo puhua hänelle omasta seksuaalisuudestaan.

– Hänelle oli helppo puhua, koska tiesin, että hän ymmärtäisi, Tyler sanoo.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat