Mokanneella Espanjan tähtivahdilla päävalmentajan täysi luottamus – "Hänelle pitää antaa aikaa ja happea"

Espanjan päävalmentaja Fernando Hierro luottaa David De Geaan, vaikka tähtivahti teki kohtalokkaan virheen Portugalia vastaan pelatussa ottelussa.

Päävalmentajaksi aivan kisojen alla nimetty Hierro ymmärtää pelaajien ajatusmaailmaa. Entinen Espanjan kapteeni Hierro aikoo luottaa maalivahdin tehtävät jatkossakin De Gealle.

– Meillä on täysi luotto häneen. Tiedän todella hyvin kokemuksesta, että pelaajat tarvitsevat itseluottamusta myös huonoina aikoina, Hierro sanoo Reutersin mukaan.

De Gea haparoi Cristiano Ronaldon laukauksen Portugali-ottelun avausjaksolla verkkoon. Portugali siirtyi ottelussa tuolloin 2-1-johtoon. Ottelu päättyi lopulta 3-3.

De Gea pelasi mahtikauden Valioliigassa Manchester Unitedin riveissä, mutta Espanjan paidassa on maalivahti tehnyt viime aikoina virheitä.

– Hänellä on ollut vaikeita hetkiä, mutta kaikesta pääsee yli. Maalivaihdeilla on erityinen psykologia ja välillä toiminnallinen suhtautuminen ei riitä. De Gea tarvitsee aikaa ja happea, Hierro toteaa.

– Kaikki pelaajat tarvitsevat itseluottamusta ja sitä aion heille antaa. De Gea on ottanut kaiken luonnollisesti. Meidän täytyy olla reiluja hänelle, Hierro päättää.

Lue myös:

    Uusimmat