Suvi Minkkinen vastasi puheluun kaksijakoisin miettein ampumahiihdon MM-kisojen normaalimatkan neljännen sijan jälkeen.
Minkkinen jatkoi hienoa MM-kisojen henkilökohtaisten kisojen sarjaansa Sveitsin Lenzerheidessa. Pikakisassa napsahti viime perjantaina uran ensimmäinen arvokisamitali, kolmas sija, sitä seurasi sunnuntaina takaa-ajon kuudes tila, ja nyt tiistaina Minkkinen ylsi nolla-ammunnalla normaalimatkalla neljänneksi. Vain yhden sijan päähän toisesta mitalista.
– Hyvä sijoitushan se on. Toki se on se ensimmäinen ulkona mitaleilta. Vähän se tietysti siltä osin hampaankoloon jättää, mutta en hirveän pettynyt voi olla. Siellä oli tänään vain kolme kovempaa, Minkkinen sanoi.
Tunteidenpurkaus vaikutti
Minkkinen koki, ettei hänelle osunut terävin hiihtopäivä. 15 kilometrin kisan nopeimmille hiihtäjille hän hävisi puhtaassa hiihtoajassa yli kaksi minuuttia.
Minkkinen on toisaalta valmentajien kanssa käynyt läpi, että täydellisellä suorituksella hänen sijoituksensa voi olla mitä vain haarukassa 1–15, koska huipulla on yhä häntä kovempia hiihtäjiä.



