Suomi avasi ampumahiihdon MM-kisat petraten – kulta Norjaan: "Mitään katastrofaalista ei tapahtunut"

Suomen sekaviestijoukkue petrasi kaksi sijaa edellisistä MM-kilpailuista, kun ampumahiihdon MM-kisat alkoivat keskiviikkona Saksan Oberhofissa. Suomi oli sekaviestin 11:s hävittyään voittaja Norjalle kaksi minuuttia ja 52,2 sekuntia.

Suomen joukkue Suvi Minkkinen, Mari Eder, Tuomas Harjula ja Olli Hiidensalo käytti kahdeksalla ampumapaikalla yhteensä kahdeksan varapatruunaa. Norjalla meni ammunnassa jopa heikommin, sillä sitä rangaistiin yhdellä sakkokierroksella ja yhdeksällä varapatruunalla.

Hyvänä ampujana tunnettu Minkkinen selviytyi avausosuudellaan yhdellä makuupaikan varapatruunalla, mutta kakkososuuden Ederin piti turvautua yhteensä jo neljään varapatruunaan. Suomi oli kisan puolivälissä 12:ntena, lähes minuutin ja 50 sekuntia kärjestä jäljessä, kun Harjula pääsi toisesta vaihdosta kolmannelle osuudelle.

Eder ampui lippaalta sekä makuu- että pystypaikalta kaksi kutia ohi, eli 60 prosentin tarkkuudella. Hänen ampumatarkkuudekseen oli ennen MM-kisoja maailmancupin kilpailuissa laskettu Kansainvälisen ampumahiihtoliiton verkkosivuilla 78 prosenttia. Hiihdossa hän oli osuutensa seitsemäs.

– Kova kenraali. Paremmin pitää suoriutua pikakisassa, jos meinaa tehdä kovaa tulosta, perjantain sprinttiin tähyävä Eder kertoi Ylen haastattelussa.

Hän on sijoittunut MM-kisoissa parhaimmillaan neljänneksi vuonna 2017 Itävallan Hochfilzenissä normaalimatkalla.

Seppälää säästeltiin

Avausosuuden 90-prosenttisesta ammunnastaan huolimatta Minkkinen jäi vaihtoon mennessä kärjestä toista minuuttia.

– Yllättävän iso ero tuli, Minkkinen huokaili.

Hän oli joulukuun alussa Kontiolahdella takaa-ajokisassa 15:s, joka on toistaiseksi Minkkisen uran paras maailmancup-sijoitus.

– Jos täällä pystyisi 15. sijaa henkilökohtaisilla matkoilla parantamaan, kehtaisi kotiin mennä, Minkkinen aprikoi.

Maailmancupissa tällä kaudella parhaimmillaan 14:nneksi sijoittunut Harjula ampui osuudellaan vain yhden laukauksen ohi, pystystä.

– Hyvä veto. Puhtailla papereilla selvisin, kun mitään katastrofaalista ei tapahtunut, Harjula sanoi, ja syystä: hänen osuudellaan Suomen ero kärkeen kasvoi vain reilut viisi sekuntia.

Vaihtelevista sääoloistaan tunnetussa Oberhofissa oli keskiviikkona kohtuullisen seesteinen keli.

Suomi oli kaksi vuotta sitten Sloveniassa Pokljukan MM-kisoissa sekaviestissä 13:s. Silloin viestinelikossa oli mukana Tero Seppälä, jota sairastelun vuoksi säästettiin keskiviikkona MM-Oberhofissa tuleviin koitoksiin.

Lue myös:

    Uusimmat