MM-rallin tähtikuljettajilta painavaa puhetta – kohuttu uudistus lytättiin lähes täysin: "Kukaan ei voi ymmärtää"
Rallin MM-sarjassa otettiin tälle kaudelle käyttöön uusi pistesysteemi, joka aiheutti ihmetystä jo ennen kauden alkua. Viiden ensimmäisen osakilpailun perusteella uudessa systeemissä on vielä paljon viilattavaa, mutta kuljettajien näkökulmasta posiitiivisiakin asioita löytyy.
Vuodet 2017–2023 mentiin rallin MM-sarjassa yhdellä ja samalla pistesysteemillä. Pisteitä jaettiin rallin päätteeksi kymmenelle parhaalle, ja Power Stage -erikoiskokeelta oli jaossa lisäpisteitä viidelle nopeimmalle.
Täksi vuodeksi systeemi muuttui niin, että kärkikymmenikölle jaetaan jo lauantain jälkeen ehdolliset pisteet, jotka kuljettajat saavat vain, mikäli he ajavat sunnuntaina koko kilpailun maaliin. Lisäksi sunnuntailta jaetaan koko päivän pisteet seitsemälle nopeimmalle ja Power Stage -pisteet päätöspätkän viidelle nopeimmalle.
MTV Urheilu kysyi Sardinian MM-rallin alla viideltä pääluokan kuljettajalta, ovatko he pitäneet pisteuudistusta onnistuneena, ja heistä neljä – Takamoto Katsuta, Elfyn Evans, Sébastien Ogier ja Ott Tänak – vastasi ykskantaan kieltävästi.
– Supersunnuntai on hyvä idea, koska kaikki puskevat sunnuntaina ja viimeisellä erikoiskokeella. Se ei ole enää yhtä tylsää kuin viime vuonna, jolloin kaikki säästivät renkaita. Totta kai jotkut tekevät sitä tilanteen takia edelleen, mutta valtaosa kuljettajista puskee. Se on hyvä. Tärkeintä on, että rallin voittajan pitäisi saada eniten pisteitä, Katsuta sanoi.
– Pisteet pitäisi jakaa vasta kilpailun päätteeksi. Ehkä on hyvä jakaa sunnuntaipäivältä pisteitä, jotta kaikilla riittää motivaatiota puskea. Mutta huomion pitäisi olla rallin tuloksissa eikä sunnuntaissa. Konsepti on ihan ok, mutta sitä, miten pisteet jakautuvat, on muutettava, Evans sanoi.
– Voittaja ja tasaisesti läpi viikonlopun ajavat kuljettajat eivät saa minkäänlaista palkintoa työstään. Sanoisin, että kilpailusta olisi hyvä jakaa jonkinlaiset pisteet sunnuntain päätteeksi. Täytyy pitää huoli siitä, että rallin voittaja on ihan oikeasti voittaja, Tänak sanoi.
Tämän huolen nosti esiin myös Ogier, joka ajaa tällä kaudella vain osittaisen sarjan. Hänelle itselleen pisteet eivät siis merkitse mitään, ja siksi hän keskittyy sunnuntaina mieluummin varmistelemaan voittoaan kuin tavoittelemaan lisäpisteitä.
– Ensinnäkin: rallin voittamisesta täytyy saada jokin hyöty. Se on ollut aina niin kaikissa lajeissa, sillä muuten kukaan ei voi ymmärtää.
Jutun pääkuvana olevalla videolla kahdeksankertainen maailmanmestari esittää oman ehdotuksensa siihen, miten pisteet pitäisi jakaa.
MM-sarjaa viiden osakilpailun jälkeen johtava Thierry Neuville oli ainoa kuljettaja, joka ei suoraan tyrmännyt nykyistä pistesysteemiä.
– Pidän ideasta uuden systeemin taustalla, mutta sitä täytyy vielä miettiä uudelleen. En pysty sanomaan kyllä tai ei, koska siinä on sekä positiivista että negatiivista, Neuville perusteli.
– Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että sunnuntailta palkitaan vähän liian suuresti. Täytyy miettiä, miten pisteitä jaetaan. Ehkä ainakin lauantain jälkeen kärjessä olevalle kuljettajalle pitäisi antaa enemmän pisteitä, ja sunnuntailta voisi jakaa 12 pisteen sijaan ehkä kahdeksan pistettä.
Alla oleva taulukko kuvaa, miten voiton arvo on tällä kaudella pienentynyt viime vuosiin nähden. Osaltaan tätä selittää se, että viidestä ajetusta MM-rallista neljässä voittajaksi on kruunattu vain puolikkaan kauden ajava kuljettaja.
Esapekka Lappi (voitto Ruotsissa), Kalle Rovanperä (Kenia) ja Ogier (Kroatia ja Portugali) keräsivät voittamiensa kisojen sunnuntaipäivinä yhteensä vain 18 pistettä, kun niitä olisi ollut parhaimmillaan jaossa 48.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää