Jos vanha ihminen ei enää tunnu pärjäävän yksin kotona, muutto palvelutaloon tai pitkäaikaishoitoon voi tulla ajankohtaiseksi. Mitä käytännössä pitää tehdä, jotta vanhus saisi hoitopaikan? Vantaan kaupungin kotihoidon päällikkö Anne Aaltio neuvoo.
Selvitä tilanteen syy ja mahdolliset korjauskeinot
Ennen kuin vanhusta aletaan sijoittaa asumaan muualle kuin omaan kotiin, pitää selvittää, mistä syystä hän ei pärjää yksin kotona. Tätä varten tehdään niin sanottu palvelutarpeen arviointi.
Palvelutarpeen arviointia voi pyytää yli 75-vuotias henkilö itse, hänen omaisensa tai joku muu tilanteen tunteva henkilö, kuten lääkäri. Arvioinnin tekee kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijä, joka voi olla taustaltaan esimerkiksi sairaanhoitaja, sosionomi, fysioterapeutti tai toimintaterapeutti.
Riippuu kunnasta, mistä palvelutarpeen arviointia tarkalleen pyydetään. Isoissa kaupungeissa otetaan yleensä yhteyttä seniorineuvonnan yksikköön, pienissä kunnissa vaikka yksittäiseen sosiaalityöntekijään.
– Palvelutarpeen arvioija tutustuu arvioitavan ihmisen tilanteeseen hänen kotonaan. Jos arvioija huomaa, että jostakin asiasta tarvitaan lääkärintodistus tai -lausunto, hän pyytää sitä. Liikuntakykyähän voi esimerkiksi heikentää jokin diagnosoimaton, neurologinen sairaus, Anne Aaltio sanoo.
– Vakavista oireista kärsivä ihminen on luultavasti käynyt lääkärissä jo ennestään, sillä sairastuminen ja toimintakyvyn heikkeneminen kulkevat yleensä käsi kädessä. Palvelutarpeen arvioija tutustuu asiakkaan terveyttä koskeviin tietoihin.
Myös palvelutarpeen arvioija osaa etsiä tilanteen taustalta asioita, joihin puuttumalla kotona asuminen olisi mahdollista pidempään. Kyseeseen voivat tulla erilaiset kotiin saatavat kunnalliset tai yksityiset tukipalvelut.
– Yleensä hoiva-asumiseen ei siirrytä suoraan ihan itsenäisestä elämästä. Tilanteesta riippuen voidaan vaikka tuoda ateriat tai kauppakassit kotiin, järjestää siivousta tai kodinhoidollista apua, asentaa turvapalvelu tai tehdä asuntoon muutostöitä, joiden avulla kylpyhuoneessa ja keittiössä on helpompi toimia.
– Kotihoitokin on vaihtoehto, jos esimerkiksi lääkkeiden ottamisessa on unohduksia tai sekaannuksia. Tai jos kotona ei halua asua yksinäisyyden takia, niin on olemassa vapaaehtoisten ystäväpalveluja.
Mitä eri vaihtoehtoja asumiselle on olemassa?
Vanhus voi saada hoitopaikan joko kunnalliselta tai yksityiseltä puolelta. Joskus kunta ostaa palveluja yksityisiltä hoivayrittäjiltä.
– Julkisella puolella on tietyt kriteerit siihen, miten paljon toimintakyvyn on pitänyt aleta, jotta hoitoon pääsee. Jos ihminen haluaa hoiva-asumiseen, vaikka ei täytä julkisen puolen palvelukriteereitä, niin hän joutuu itse ostamaan markkinoilta haluamansa palvelut eli hakeutumaan yksityiseen hoiva-asumiseen, Aaltio sanoo.
Nimityksiä erilaisille asumisvaihtoehdoille on useita: hoivakoti, hoitokoti, palvelutalo, vanhainkoti ja senioritalo. Nimi pelkästään ei kerro, minkälaista palvelua niissä saa, sillä termistö ei ole kaikissa Suomen kunnissa yhteneväinen.
– Esimerkiksi senioritalo-nimike voi tarkoittaa vain sitä, että rakennuksessa on esteetön ympäristö ja siellä voi liikkua rollaattorin kanssa. Toisaalta se voi tarkoittaa senioritaloa, jossa esteettömän ympäristön lisäksi on mahdollista ostaa erilaisia palveluja.
Kunnat tarjoavat pitkäaikaiseen hoitoon hoivakoteja ja palvelutaloja. Palvelutalot ovat näistä kahdesta ”kevyempi” vaihtoehto, mutta sinnekin päästäkseen pitää olla jo kohtalaisen paljon ongelmia yksin kotona selviytymisessä.
– Palvelutaloja on kahdenlaisia: sellaisia, joissa henkilökunta on paikalla vain päiväsaikaan, ja sellaisia, joissa henkilökunta on paikalla myös yöaikaan. Turvallisuus on palvelutaloissa joka tapauksessa huomattavasti parempi kuin jos olisi vain turvarannekkeen turvin kotona, Aaltio sanoo.
Hoivakodeista puolestaan puhutaan virallisesti tehostettuna asumispalveluna.
– Niissä on henkilökuntaa aina ympärivuorokautisesti. Suurin syy kunnan hoiva-asumiseen hakeutumiseen ovat dementiasairaudet. Hoivakotien asukkailla voi olla myös liikkumiskykyä erittäin paljon heikentäviä sairauksia.
Vanhainkoti on vanha termi laitoshoidolle.
– Ja laitoshoitoahan ollaan purkamassa. Monissa kunnissa vanhusten laitoshoitoa ei ole enää ollenkaan, Aaltio sanoo.
– Laitoshoidon lopettaminen ja siirtyminen tehostettuun asumispalveluun on laadun parantamista. Laitoshoidossa ei ollut yksityisyyttä. Vanhainkodissa saattoi olla useampi henkilö samassa huoneessa, kylpy- ja wc-tilat olivat yhteiset eikä omia huonekaluja välttämättä saanut mukaan.
Tehostetussa palveluasumisessa eli hoivakodeissa yksityisyyttä ja kodinomaisuutta on perinteistä laitoshoitoa enemmän.
– Kaikilla asukkailla on omat huoneet ja vessat sekä yleensä mahdollisuus tuoda omia tavaroitaan hoivakotiin. Lisäksi asiakas maksaa erikseen asumisesta ja hoivapalveluista riippuen siitä, miten paljon hoivapalvelua tarvitsee. Laitoshoidossa asunto ja palvelu olivat yksi kokonaisuus.
Sellaiset henkilöt, jotka tarvitsevat sairaalatasoista hoitoa, voivat joutua asumaan elämänsä loppuvaiheessa terveyskeskuksen vuodeosastolla.
– Mutta se on hyvin harvinaista. Hoiva-asumisessakin voidaan antaa happea ja tehdä erilaisia toimenpiteitä, jos tarve vaatii. Esimerkiksi Vantaalla ei ole yhtään vanhusta, jonka viimeinen koti olisi terveyskeskuksen vuodeosasto.
Kuka tekee päätöksen hoitopaikkaan siirtymisestä?
Päätöksen hoitolaitokseen siirtymisestä tekee moniammatillinen tiimi, jossa on kuntoutuksen, hoitamisen ja vanhustyön osaajia. Yleensä tiimiin kuuluu myös lääkäri.
Kun hoiva-asumisen päätös on tehty, tarvitaan todistus vanhuksen tuloista, koska hoivamaksu määräytyy tulojen mukaan.
Saako hoitopaikan valita itse, ja miten kauan pitää odottaa?
Kunnallisellakin puolella saa itse valita, mihin pitkäaikaishoitopaikkaan sijoittuu.
– Kannattaa selvittää, millaisia hoiva-asumisen paikkoja omassa kunnassa on. Johonkin tiettyyn kaupunginosaan sijoittuva palvelu voi olla paras esimerkiksi sukulaisten ja ystävien vierailujen kannalta, Aaltio sanoo.
Hoitopaikkaa voi hakea myös muualta kuin omasta kotikunnasta.
– Jos sukulaiset asuvat muualla, niin kannattaa ilman muuta tehdä. Ensiksi ollaan yhteydessä sen kunnan vanhuspalveluihin, johon halutaan muuttaa. Tässäkin tapauksessa kuntien tiedonvaihto alkaa palvelutarpeen arvioinnista.
– Kun kunnasta, jonka hoivapalveluihin henkilö on muuttamassa, on löytymässä paikka, tehdään selvitys varallisuudesta. Hoivamaksu määräytyy sen mukaan. Ylijäävän osuuden hoivasta maksaa se kunta, josta henkilö muuttaa.
Hoitopaikan haku lyhyesti
- Pyydä palvelutarpeen arviointia kunnan sosiaali- ja terveydenhuollosta. Tästä eteenpäin tilanteen eteneminen on kunnan ohjauksessa.
- Se, millaiseen asumismuotoon vanhus sijoitetaan, riippuu yksilöllisestä tarpeesta. Kunnallisessa palvelutalossa asuu vähemmän apua tarvitsevia, kunnallisessa hoivakodissa enemmän apua tarvitsevia.
- Kunnalliseen hoitoon pääsevät vain ne, joiden toimintakyky on alentunut riittävästi.
- Kunnalliseen hoitoon pääsevän pitää toimittaa kunnalle todistus tuloistaan.
- Vanhus saa itse päättää, haluaako esimerkiksi vain yhteen tiettyyn hoivakotiin tietyllä asuinalueella tai oman kunnan ulkopuolella. Oma toive voi pidentää jonotusaikaa.
- Jos ei pääse kunnalliseen kotihoitoon, voi halutessaan hakeutua yksityiselle puolelle, mutta siellä koko hoito pitää maksaa itse.
Mikäli haluaa vain yhteen tiettyyn hoitopaikkaan oman kotikunnan sisällä tai ulkopuolella, odotusaika voi pidentyä.
– Jos tahtoo esimerkiksi Vantaalle, jossa on jo muutenkin paljon hoivapaikkojen jonottajia, niin muista kaupungista tuleva ei voi ohittaa omien kuntalaisten tarpeita.
Sitä, kuinka kauan paikkaa joutuu odottamaan, on vaikea ennustaa.
– Paikkoja vapautuu sitä mukaa, kun jossakin kuolee asukkaita. Omassa kunnassa jonotusaika on kuitenkin lakisääteisesti enintään kolme kuukautta. Osa odottaa paikkaa päivän, osa viikkoja, osa sen kolme kuukautta.
– Paikkoja tarjotaan kiireellisyysjärjestyksessä. Jos paikkaa ei ota vastaan, palaa lähtöruutuun.
Mitä maksaa?
Pitkäaikaisen asumispalvelun hoitomaksu perustuu sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksulakiin. Se voi olla enintään 85 prosenttia hoidossa olevan nettokuukausituloista, kuitenkin niin, että ihmiselle jää käyttörahaa ainakin 247,60 euroa kuukaudessa (vuonna 2015). Maksuun voivat vaikuttaa myös kotona asuvan puolison tulot.
– Lisäksi on otettava huomioon, että hoitomaksu ei voi olla yli sen, mitä hoivapalvelun todellinen kustannus on. Todellinen kustannus riippuu muun muassa asunnon koosta ja henkilökunnan määrästä, mutta lienee siinä 4500–6000 euron paikkeilla kuukaudessa, Aaltio sanoo.
Yksityisellä puolella pitää maksaa omista tuloista riippumatta hoidon koko kustannus.
– Maksu sisältää asumisen eli vuokran sekä hoivapalvelun, johon kuuluu tarpeesta riippuen esimerkiksi ateriat, lääkehoito, lääkärintarkastukset, haavahoidot sekä kylvetyksessä ja muissa päivittäisissä toiminnoissa avustaminen.