Miten Valko-Venäjän käy? Mielenosoitukset jatkuvat toista viikkoa – ”Aseellista konfliktia ei onneksi näillä eväillä saada”

Miten Valko-Venäjän käy? 8:49
Uutisaamun haastattelussa Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro.

Valko-Venäjän levottomuudet jatkuvat jo toista viikkoa, eikä tilanne näytä ratkeavan. Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro pohti tänään Uutisaamun haastattelussa, miten maan mahtaa käydä tulevaisuudessa.

Valko-Venäjällä mielenosoitukset presidentti Aljaksandr Lukašenkaa vastaan jatkuvat yhä. 

Kangaspuro analysoi, että mielenilmaukset johtuvat yksinkertaisuudessaan siitä, että kansa on saanut tarpeekseen Lukašenkan 26 vuotta kestäneestä yksinvaltiudesta.

–  Lukašenka väitti saaneensa 80 prosenttia äänistä tilanteessa, jossa oppositio on selkeästi nostanut päätään ja lisännyt kannatustaan. Se oli vain niin epäuskottavaa, että ihmiset saivat vain kumuloituneesti tarpeekseen, Kangaspuro toteaa.

Alun perin mieltään osoittavien valkovenäläisten vaatimukset olivat rehelliset vaalit ja niiden uusiminen. 

– Sen jälkeen kun ihmisiä alettiin vangitsemaan mielivaltaisesti, vaatimuslistaan luonnollisesti tuli mukaan myös laittomasti vangittujen ihmiset vapauttaminen, Kangaspuro sanoo.

Tilanne edelleen kriittinen 

Kangaspuro kertoo, että ensimmäisen väkivalta-aallon jälkeen koitti tauko, jolloin osa ihmisistä vapautettiin ja tilanne rauhoittui.

– Poliisit pysyivät paikallaan ja pamput pysyvät taskuissa, mutta nyt ote on jälleen kiristymässä.

Osa ihmisistä on edelleen vangittuna, kuten jotkut vaaleihin yrittäneistä presidenttikandidaateista. 

Tällä hetkellä Lukašenka on määrännyt poliisin rauhoittamaan Minskin ja estämään mielenosoitukset.

– Pahimmillaan se tarkoittaa uuden väkivalta-aallon ilmestymistä eli sitä, että poliisi turvautuu jälleen väkivaltaan tukahduttaakseen mielenosoitukset ja poistaakseen ihmiset kaduilta, Kangaspuro sanoo.

Toistaiseksi eväitä aseelliseen konfliktiin ei ole

Kangaspuro pohtii, että saa nähdä kuinka pitkälle tilanne kehittyy, ja mihin saakka väkivaltakoneisto tottelee Lukašenkan määräyksiä. 

– Toistaiseksi murtumisen merkkejä ei ole näkyvissä, mutta kyllähän sen paineen täytyy olla kova, koska myöskin poliisilla ja armeijalla on oma perheensä siviiliväestönkin keskuudessa. 

Kangaspuron mukaan on mahdollista, että Lukašenka jää kaiken tämän jälkeen presidentiksi, vaikka kansan silmissä hän on suurimmaksi osaksi menettänyt legitimiteettinsä.

– Aina tietenkin on mahdollista, että istuva presidentti ja hallitus ovat niskan päällä tällaisissa tilanteissa, Kangaspuro toteaa.

Hän ei kuitenkaan toistaiseksi näe, että aseellinen konflikti syntyisi Valko-Venäjällä lähiaikoina. 

– Kyllä se on aika yksipuolista se väkivalta, joka siellä tällä hetkellä ilmenee, eikä aseellista konfliktia onneksi näillä eväillä saada.

Lue myös:

    Uusimmat