Jokainen tuntee vaikeita ihmisiä, esimerkiksi sukulaisia, kollegoita tai esimiehiä, joiden kanssa tuntuu olevan mahdotonta tulla toimeen. Keinoja kuitenkin on, uskoo tunnettu amerikkalaislääkäri Deepak Chopra. Katso myös vinkit narsistin kanssa pärjäämiseen!
Ensimmäinen askel kohti hankalan ihmisen onnistunutta kohtaamista on ottaa vastuu omasta osuudestasi, neuvoo kokonaisvaltaisen lääketieteen guru Deepak Chopra Oprah.comin artikkelissa. Vihamielisyys on omassa sydämessäsi. Myös vaikeaksi kokemallasi ihmisellä on ollut äiti ja häntä on rakastettu, Chopra huomauttaa. Toiseksi, yritä määritellä, mikä vaikeuksia tämän henkilön kanssa aiheuttaa.
Välinpitämättömyys on usein paras tapa suhtautua. Jos voit olla tekemisissä hankalan ihmisen kanssa reagoimatta voimakkaasti, ajatuksesi pysyvät tarpeeksi selkeinä jotta suhteesi häneen voi jopa edistyä.
Useimmiten hankalat ihmiset kaipaavat kuuntelijaa, joka ei tuomitse. Kuunteleminen sotkeutumatta asiaan itse sen enempää voi olla hyväkin toimintatapa. Hyvä kuuntelija ei väittele, kritisoi, tyrkytä omaa mielipidettään tai keskeytä. Jos vaikeaksi kokemasi henkilö on todella kiinnostunut sinusta, hän haluaa keskustelukumppanin eikä vain kuuntelijaa.
Usein aitoa kiinnostusta kuitenkaan ei ole. Jos tunnet joutuvasi hyväksikäytetyksi, poistu tilanteesta. Tiedä, mitä asioita voit muuttaa, mitä sietää ja missä menee rajasi.
Chopra esittelee muutamia yleisiä ongelmia aiheuttavia piirteitä ja ratkaisuja niihin.
Takertujat
Takertuvat ihmiset haluavat, että heitä rakastetaan ja heistä pidetään huolta. He tuntevat olonsa heikoksi ja viehättyvät voimakkaista ihmisistä. Epätoivoisina he voivat takertua kehen vain. Välttely ei heidän kohdallaan toimi, eivät liioin kohteliaat ”eit”. Suorat sanat ja kylmyys loukkaavat heidän tunteitaan.
