Suomen islamilainen yhteisö on järjestämässä apua maahan saapuville pakolaisille. Mahdollisuutta moskeijoiden antamiseen pakolaisten asuinpaikaksi selvitetään parhaillaan, sanoo Suomen islamilaisen neuvoston puheenjohtaja, imaami Anas Hajjar.
– Moskeija toimii myös rukoushuoneena, eli käytännössä tulee vaikeuksia, jos siellä myös asutaan, kun ihmisten pitää päästä sinne myös rukoilemaan, sanoo Hajjar.
Suomessa toimii noin 30 islamilaista yhdyskuntaa, jotka päättävät pakolaisten auttamisesta kukin itsenäisesti. Osa on antanut vaatteita ja tulkkausapua vastaanottokeskuksille.
"Islamin suuntaukset eivät vaikuta auttamiseen"
Helsingissä toimiva Islam-keskus on toimittanut pakolaisille vaatteita, ja suunnittelee noin 15 pakolaisen sijoittamista keskuksen tiloihin Helsinkiin, kertoo keskuksen neuvoa antava jäsen Abdirazak Sugulle.
– Vaatteita on kertynyt parissa viikossa paljon. Olemme vieneet niitä vastaanottokeskuksiin, sanoo Sugulle.
Hän kertoo Islam-keskuksen päättävän tällä viikolla, voiko se majoittaa tiloihinsa pakolaisia.
– Noin 10-15 pakolaista voisimme majoittaa.
Sugullen mukaan islaminuskon eri suuntaukset, jotka aiheuttavat muslimimaissa verisiäkin konflikteja, eivät vaikuta pakolaisten auttamiseen Suomessa.

