Kiovan toissapäivänä jättänyt suomalainen EU-operaation johtaja seuraa Ukrainan tilannetta nyt Moldovasta. Kiovan menettäminen venäläisille tietäisi suomalaisen mukaan kaaosta.
Venäjän sotilaallinen hyökkäys on saanut suuren määrän ihmisiä jättämään kotinsa Ukrainassa. Muun muassa pääkaupungista Kiovasta tiet ulos ovat ruuhkautuneet voimakkaasti, kun kaupunkilaiset ovat jättäneet kotinsa.
– Kävelyvauhtia edettiin autolla todella pitkiä aikoja. Matka eteni todella hitaasti ja monesti jouduttiin vaihtamaan reittiä, Kiovan toissapäivänä taakseen jättänyt EU:n Ukrainan siviilikriisinhallintaoperaation päällikkö Antti Hartikainen kertoo puhelimitse lauantaina.
Hartikaisen alkuperäinen suunnitelma oli suunnata läntisessä Ukrainassa sijaitsevaan Lviviin. Auton nokka kääntyi kesken matkan kuitenkin Moldovaan.
– Invaasion laatu ja massiivisuus on niin suuri, että oli järkevintä lähteä kokonaan pois Ukrainasta.
Hartikainen johtaa Ukrainassa operaatiota, jonka tarkoituksena on tukea Ukrainan siviiliturvallisuussektorin uudistamista. Operaatiossa on mukana noin 350 työntekijää, joista puolet ovat kansainvälisiä. Paikallinen henkilökunta on jäänyt pääosin Ukrainaan, mutta kaikki kansainväliset työntekijät ovat poistuneet maasta.
Pääosa kansainvälisistä työntekijöistä seuraa Ukrainan tilanteen kehittymistä nyt kotimaassaan. Moldovassa Hartikaisen tapaan työskentelyä jatkaa alle 20 hengen kokoinen joukko.
– Hommia jatketaan ja seuraamme, kuinka tilanne Ukrainassa etenee. Jos ukrainalaiset onnistuvat päihittämään venäläiset niin siinä tapauksessa meillä on erinomaiset mahdollisuudet palata takaisin Kiovaan ja jatkaa työtämme.