Miten EU:n ja Japanin vapaakauppasopimus vaikuttaa Suomeen? Ainakin yli 1000 yritystä hyötyvät

Japanin viennin odotetaan kasvavan 2:07

Suomalaiset yritykset ovat ottaneet EU:n ja Japanin allekirjoittaman vapaakauppasopimuksen tervetulleena vastaan. Sopimuksen uskotaan lisäävän suomalaisten tuotteiden kilpailukykyä ja mahdollisuuksia Japanin markkinoilla. 

Eilen allekirjoitetun vapaakauppasopimuksen on arvioitu jopa kaksinkertaistavan EU:n Japanin vientiä. Sopimuksen seurauksena muun muassa japanilaiset autot pääsevät aiempaa vapaammin Euroopan markkinoille ja Japani madaltaa kynnystä EU:n maataloustuotteiden maahantuonnille.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen (Kok.) mukaan markkinoilla on luvassa uusia mahdollisuuksia. 

– Nyt puhutaan EU-unionin lisäksi aika isosta markkina-alueesta, ja täytyy muistaa että Japani on myös ostokykyinen markkina.

EK:n EU- ja kauppapolitiikan johtaja Petri Vuorion mukaan EU käyttää nyt Aasiassa Yhdysvaltain sinne jättämää tilaa hyväkseen ja näyttää johtajuuttaan vapaakaupan edistämisessä.

– Suomen merkittävimmät vientituotteet Japaniin ovat metsäteollisuuden tuotteita, elintarvikkeita, juustoja, sianlihaa, kosmetiikkaa, muoviteollisuuden tuotteita, tekstiilejä ja vaatteita. Näiden tuotteiden osalta tullitariffit tulevat alenemaan.

Tullihelpotuksia heti vuoden alussa

Tullihelpotuksista yli 90 prosenttia on tarkoitus astua voimaan heti vuoden 2019 alussa. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi Suomesta Japaniin vietävien tekstiilitullien poistumista.

– Lisää meidän kilpailukykyä, vaikea arvioida, voi olla jopa kymmeniä prosentteja, kyllä sillä sellainen psykologinen vaikutus varmasti on. Näen että se hyvin potentiaalinen, erinomainen kohde suomalaisille firmoille, Joutsen Finlandin hallituksen puheenjohtaja Eero Kotksaari arvioi. 

Pidempi tullien siirtymäaika koskee esimerkiksi juustoja. 

– Juustojen tullihan on tällä hetkellä 28 prosenttia. Se lähtee siitä laskemaan viidentoista vuoden aikana ja kuudentoista vuoden aikana tulli on nolla. Valiollahan on tälläkin hetkellä jonkin verran vientiä Japaniin, mutta erityisesti juustojen tullien laskeminen luo uusia mahdollisuuksia, Valion edunvalvontajohtaja Riitta Brandt toteaa. 

Suomessa yli 1000 yritystä, joiden kauppa helpottuu

EU:n mukaan sopimus tekee suomalaisten tuotteiden viemisen Japaniin helpommaksi ja halvemmaksi.

Unionin datan mukaan Suomessa on yli 1000 yritystä, jotka vievät tuotteitaan Japaniin, joka on Suomen viidenneksi suurin kauppakumppani unionin ulkopuolella.

Suomi vei Japaniin vuonna 2017 noin 1,3 miljardin edestä tavaroita, kun taas Japani tuo reilun 700 miljoonan edestä Suomeen. Palvelukaupan vienti Japaniin vuonna 2016 oli 625 miljoonaa euroa ja tuonti 275 miljoonaa euroa. 

Korjattu 19.7. klo 10.45 viennin ja tuonnin euromäärät. 

Lue myös:

    Uusimmat