Miten 16-vuotias uhri saattoi maata viikonlopun yli ulkona keskellä Helsinkiä? Selittävä tekijä on löytöpaikka

Helsingin poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa saman ikäisen pojan murhasta Helsingin Koskelassa. Ihmetystä on herättänyt se, miten ruumis saattoi olla paikallaan kolme vuorokautta ennen sen löytymistä. MTV Uutisten haastatteleman silminnäkijän mukaan löytymispaikka on syrjäinen. 

Epäilty rikos tapahtui perjantaina, mutta uhri löydettiin vasta maanantaina. Teko tapahtui Koskelan sairaalan lähellä rakennustyömaan vieressä. Lähellä on myös leikkipuisto ja päiväkoti.

MTV Uutisten haastatteleman silminnäkijän mukaan ruumis löytyi lavarakennelman päältä. Rakennusmaan työntekijät olivat tulleet töihin maanantaiaamuna seitsemän jälkeen. MTV Uutiset jututti paikan päällä rakennustyömiestä, joka kertoi, että ruumis löytyi lavalta kahdeksalta aamulla. 

Alue on syrjäinen ja ruumis oli paikassa, jonka lähellä ei ole esimerkiksi jalankulkuväyliä. Se osaltaan selittää sitä, miksi ruumis löydettiin vasta viikonlopun jälkeen.

Tapauksen tutkinnanjohtaja Marko Forss kertoi jo aiemmin MTV Uutisille, että ruumista ei oltu kätketty maastoon, vaan pojat olivat viettäneet syntymäpäiviä kyseisellä ulkoalueella.

– Vainaja löytyi ehkä pikkuisen syrjästä, mutta ei meidän tietojen mukaan mitenkään piilotettuna, hän kertoi MTV Uutisille.

Poliisin mukaan osalliset tunsivat toisensa entuudestaan.

– Uhriin on tilanteessa kohdistettu eri puolille kehoa vakavaa ja pitkäkestoista väkivaltaa, jonka katsotaan olleen erityisen raakaa ja julmaa, Forss kuvaili tiedotteessa aiemmin.

Tekijöitä on kuultu ja tutkinnanjohtajan mukaan he vaikuttavat katuvaisilta. 

Poikia kuulusteltu jo kertaalleen

Poliisi tutkii tekoa murhana, koska teko oli tehty poliisin arvion mukaan erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.

Pojat otettiin kiinni viime maanantaina heitä on kuulusteltu kerran. Pojat ovat tunnustaneet tehneensä uhrille väkivaltaa ja ovat poliisin mukaan oleet katuvaisia.

Poliisi kertoi tiedotteessaan, että paikalle tekoaikaan sattunut nainen oli huutanut pojille jotain. Poliisi pyytää kyseistä naista ilmoittamaan tietonsa poliisille joko sähköpostitse osoitteeseen nuorisoryhma.helsinki@poliisi.fi tai soittamalla virka-aikana numeroon 029 547 1200. Myös muita tapauksesta tietäviä pyydetään olemaan poliisiin yhteydessä.

Lue myös:

    Uusimmat