Mitä tapahtui Helsingin Suutarilassa? Epäilty aseellinen ryöstö aiheutti suuren operaation – pidätetty mies on poliisille entuudestaan tuttu

Poliisi on hyvin vaitonainen Helsingin Suutarilassa toissa iltana tapahtuneesta aseellisesta ryöstöstä. Poliisi kiinniotti pian teon jälkeen miehen, joka on nyt pidätetty törkeästä ryöstöstä epäiltynä. Poliisin on päätettävä huomiseen puoleenpäivään mennessä, vaatiiko se epäiltyä vangittavaksi.

– Suoritamme koko ajan tutkintatoimenpiteitä, ja niiden perusteella tehdään ratkaisu vangitsemisesta. Epäilty mies on poliisille entuudestaan tuttu, rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisista kertoo.

Epäilty ryöstö tapahtui Tapulikaupungintiellä Suutarilassa keskiviikkona iltapäivällä. Ryöstön epäillään tapahtuneen rapussa tai piha-alueella samassa kerrostalossa, josta epäilty tavoitettiin.

Poliisilla suuroperaatio

Hätäkeskus sai heti teon jälkeen ilmoituksen tapahtuneesta. Ilmoituksen mukaan mies oli ryöstänyt toisen henkilön aseella uhaten. Poliisi ei kerro, kuka soitti hätäkeskukseen.

– Ilmoituksessa puhuttiin ampuma-aseesta, joten se johti siihen, että poliisi varautui vahvoin voimin ja paikalle lähti useita partioita, Halme kertoo.

Poliisi aloitti heti ilmoituksen saatuaan keskiviikkoiltana puoli kuuden aikaan Tapulikaupungintiellä operaation, jossa etsittiin ryöstöstä epäiltyä. Mies tavoitettiin kello kuuden jälkeen yksityisasunnosta.

– Epäilty tekijä saatiin kohtuullisen nopeasti kiinni, noin kaksi tuntia tapahtuneen jälkeen. Mies tavoitettiin asunnosta lähistöltä. Hän ei tehnyt vastarintaa kiinniotettaessa.

Aseen löytymistä ei kommentoida

Poliisi ei ollut vielä keskiviikkoiltana löytänyt asetta, jolla tekijän epäillään uhanneen uhria. Tutkinnanjohtaja ei kommentoi, onko ase nyt jo löydetty.

– En kommentoi asetta tai sen löytymistä mitenkään. Tässä on tiettyjä tekijöitä ja tutkinnallisia seikkoja, minkä takia asiasta ei voida vielä kertoa, Halme perustelee.

Epäillyn ryöstön uhri ei loukkaantunut fyysisesti teon yhteydessä. Poliisi ei kommentoi, mitä uhrilta vietiin tai miten uhri valikoitui.

– En voi kertoa tarkemmin siitä, kuka tai ketkä ovat olleet uhrina.

Poliisi on kuulustellut jo epäiltyä tekijää, mutta kuulustelun sisältöä ei kommentoida mitenkään.

Lue myös:

    Uusimmat