Ihmiskehossa tapahtuu nukkumisen aikana valtavasti asioita, joita ei itse tiedosta. Tiesitkö näistä?
Tiesitkö, miksi tietynlaisen yövoiteen käyttäminen illalla on tärkeää? Entä sitä, että ihminen on yöllä kiihottunut? Lue kymmenen kiinnostavaa unifaktaa.
1. Ruumiinlämpö laskee
Ruumiinlämpö alkaa laskea juuri ennen nukahtamista. Lämpö on alimmillaan yöllä noin puoli kolmen aikaan.
2. Paino laskee
Yöllä elimistöstä poistuu vettä hikoilemalla ja uloshengityksen mukana, joten vaa'alla kannattaa käydä aamulla eikä illalla. Toki nestettä poistuu myös päivällä, mutta syöminen ja juominen kompensoivat painonlaskua. Jotta unesta olisi apua painonhallinnassa, kannattaa nukkua vähintään seitsemän tunnin yöunia.
3. Kasvat pituutta
Selkäranka on aamulla pitempi kuin illalla, koska yöllä selkänikamien välilevyjen nestepitoisuus palautuu ennalleen. Muutosta voi olla jopa senttimetri.
4. Verenpaine ja syke laskevat
Levossa ruumiin ei tarvitse tehdä niin paljon töitä eikä sydämen pumpata verta niin paljon kuin hereillä ollessa. Sydänlihas ja verenkiertoelimistö saavat levätä.
Erityisesti korkeasta verenpaineesta kärsivien tulisi nukkua vähintään seitsemän tunnin yöunia, jotta verenpaine putoaisi ja sydänsairauden riski pienenisi.
5. Lihakset rentoutuvat
Nukkuessa lihakset rentoutuvat täysin, mikä estää ihmistä tekemään unessa kokemiaan asioita oikeasti.
6. Silmät värähtelevät
REM-unen aikana, jolloin unia nähdään, ihmisen silmät liikkuvat nopeasti.
Unen kokonaispituus muodostuu noin 90 minuuttia kestävistä sykleistä. Jotta heräisi virkeänä, herääminen kannattaa ajoittaa syklin loppuun. Voi siis olla helpompi herätä seitsemän ja puolen tunnin kuin kahdeksan tunnin unien jälkeen.
7. Olet seksuaalisesti kiihottunut
REM-unen aikana aivot ovat aktiiviset, minkä takia ne tarvitsevat enemmän happea. Sen seurauksena veren virtaus eri puolille kehoa voimistuu. Miehillä on REM-unen aikaan erektio, ja yhtä lailla naiset ovat kiihottuneita.
