Missä ovat poliisin etsimät Kiukku ja Kaiku? Siivekkäiden katoamisessa uusia käänteitä – saatetaan tuntea nyt myös nimillä Sulevi ja Kaarina

Sisä-Suomen poliisi kaipaa tietoa mustalakkiaratti Kiukun ja valkovatsa-aratti Kaikun liikkeistä.

Sisä-Suomen poliisilaitos tutkii kavallusta, jossa papukaijat Kiukku ja Kaiku oli luovutettu Ylä-Kintaudelle Jämsän lähelle koeajaksi. Koeajan aikana kaikki ei kuitenkaan mennyt hyvin, joten papukaijojen oikea omistaja halusi ne palautettavaksi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Poliisi on suorittanut kotietsinnän papukaijojen löytämiseksi. 

– Valitettavasti papukaijat oli keretty jo luovuttaa seuraavalle henkilölle, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Aaltio kertoo tiedotteessaan. 

Kiukku ja Kaiku ovat poliisin mukaan niin sanottuja CITES-eläimiä. CITES sopimus sääntelee uhanalaisten lajien kauppaa.

– Sääntely koskee myös Suomen sisäistä kaupallista toimintaa. Käytännön tasolla sääntely tapahtuu Suomen ympäristökeskuksen SYKEn myöntämien lupien sekä todistusten avulla, tiedotteessa selvitetään.

Vihjeet Kiukun ja Kaiun olinpaikasta voi lähettää osoitteeseen vihjeet.keski-suomi@poliisi.fi. 

Poliisi huomauttaa, että papukaijat ovat saattaneet vaihtaa nimiä, ja ne voivat kulkea nyt myös nimillä Sulevi ja Kaarina.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja