"Minut kuitenkin hylätään ja jätetään"– kuulostaako tutulta? Mustasukkaisen ihmisen hälytyskellot soivat taukoamatta

Mustasukkaisuus ei välttämättä ole sitä, että valkopyykiin sekaan olisi eksynyt kerran tai pari yksi musta sukka – ihminen voi olla perusluonteeltaan mustasukkaisempaa tyyppiä. Mutta miksi?

Mustasukkaisuutta pidetään yleisesti ottaen rakkauden käsikynkässä tulevaa tunnetta – se ikään kuin kuuluu parisuhteeseen. Terveen mustasukkaisuuden voidaan ajatella myös osoittavan, että kumppani välittää.

Ihminen, joka kokee olevansa rakastettu ja arvokas, ei yleensä koe yhtä voimakkaasti mustasukkaisuuden aiheuttamaa jäytävää tunnetta ja hylätyksi tulemisen pelkoa.

Mutta jos olo onkin epävarma, mustasukkaisuus voi nostattaa riidan alta aikayksikön sekä aiheuttaa epäluottamusta, syytöksiä ja aiheetontakin mielipahaa.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että olisit huono tai epäonnistunut ihminen, jos tunnet mustasukkaisuutta. Mustasukkaisuus on inhimillinen tunne, jota kaikki ovat kokeneet tavalla tai toisella.

Mustasukkaisuudesta puhuttaessa pitää kuitenkin erottaa normaali ja sairaalloinen mustasukkaisuus.

Mistä mustasukkaisuus parisuhteessa kertoo?

Mustasukkaisuus parisuhteessa on useimmiten merkki epävarmuudesta – nimittäin sinun omasta epävarmuudestasi.

– Mustasukkaisuus on epävarmuutta parisuhteen turvallisuudesta. Silloin kun itsellä on varmuus siitä, että on se ykkönen parisuhteessa ja muutoinkin elämässä, itsellä on turvallinen ja hyvä olo. Silloin meillä ei ole hätää tai huolta, parisuhdeterapeutti ja psykologi Keijo Markova kuvailee.

– Mustasukkaisuus on kuin mielen hälytyskello: nyt toinen ei ole minua varten olemassa. Ja se on ihan ymmärrettävä reaktio. Se on tunne, että minä olen pulassa – ja toinen ei vastaa minulle.

Pohjalla saattaa myös kyteä tunne siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä: pahimmillaan tilanne voi kärjistyä ajatukseen, ettei maailmassa voi edes luottaa kehenkään. Kuitenkin sitä jää yksin ja on arvoton.

– Ihminen on rakennettu yhteyteen toisten ihmisten kanssa. Eristyminen on pahin rangaistus maailmassa. Me tiedämme, että sitä käytetään rangaistus- ja jopa kidutusmuotona, Markova kuvailee.

Mustasukkaisuudessa vellova ihminen pelkääkin sydänjuuriaan myöten tulevansa hylätyksi ja jäävänsä yksin.

– Pohjimmiltaan mustasukkaisuuden taustalla on kaksi tärkeää asiaa ratkaisemattomana: onko minulla arvoa, ja voinko tässä maailmassa luottaa keneenkään? Joudunko ikään kuin tuomituksi yksinäisyyteen ja arvottomuuteen koko loppuelämäkseni?

Miksi toiset ovat mustasukkaisempia kuin toiset?

Se, miten koemme mustasukkaisuuuta, voi vaihdella hyvinkin voimakkaasti eri ihmisillä. Tunne on hyvin yksilöllinen. Mutta miksi toiset ovat huomattavasti mustasukkaisempia kuin toiset?

– Mustasukkaisuuteen liittyy hyvin usein itsearvostuksen, itsetunnon ja itseluottamuksen puute, perhe- ja paripsykoterapiakouluttaja Pirjo Tuhkasaari kuvaa.

– Toiset ovat mustasukkaisempia siksi, että heillä on vaikeuksia oman itsetuntonsa kanssa enemmän kuin toisilla.

Neljä ihmisen peruskokemusta – oman olemassaolon kokemus, oman arvon kokemus, suhteessa olon kokemus, omien kokemusten oikeutuksen kokemus – eivät aina ole itsestään selviä.

– Mitä enemmän ihminen on joutunut suojaamaan todellista omaa itseä, sitä suurempi mahdollisuus on, että omat tarpeet avautuvat suhdekuvioissa, jotka muistuttavat tilanteita, jolloin suojautuminen on alkanut, Tuhkasaari kuvaa.

Esimerkiksi lapsena koetut turvattomuuden tunteet voivat seurata aikuisiälle asti.

Mitä mustasukkainen ihminen pelkää?

Mustasukkainen pelkää hylätyksi tulemista, häpeää sekä oman kelpaamattomuuden paljastumista.

– Parisuhteessa ilmaistu mustasukkaisuus voi olla ihmiselle ensimmäinen tilaisuus kertoa, miten paljon toista tarvitsee tai miltä ulkopuolisuus tuntuu, Tuhkasaari kuvaa.

– Eli toisin sanoen parhaimmillaan väliaikainen mustasukkaisuus voi toimia korjaavana kokemuksena. Sen kautta toinen voi saada myös tietoonsa, että onkin toiselle merkittävämpi kuin, mitä on ajatellut.

Katso myös:

Lue myös:

    Uusimmat