Minne suomalaiset matkustivat koronavuonna 2020? Tästä yhä useampi haaveilee
Tilastokeskus on koonnut vuoden 2020 matkailutilastoja ja trendejä.
Tilastokeskuksen matkailuun liittyviin kyselytutkimuksiin vuonna 2020 vastasi 15 000 suomalaista. Koronavuoden rajoitukset näkyivät menneen vuoden tilastoissa.
– Ulkomaille ei oikein voinut matkustaa, eli ulkomaanmatkoja tehtiin vain noin neljäsosa siitä, mitä yleensä, Tilastokeskuksen yliaktuaari Ossi Nurmi kertoo Uutisaamun haastattelussa.
Koska ulkomaille ei voinut matkustaa, kotimaan matkailu on korostunut vastauksissa.
– Siinä on nähty iso muutos, Nurmi kommentoi.
Todellisuudessa kotimaanmatkailu ei ole määrällisesti kasvanut vaan se jopa vähentyi menneenä vuotena. Tilastollisesti suosion kasvu kuitenkin selittyy sillä, että vaikka suomalaiset ovat määrällisesti matkustaneet kotimaassa vähemmän, on yksittäisten matkojen kestot ovat olleet pidempiä, jolloin yöpymiset ovat kasvaneet.
– Ne suuntautuvat ehkä omille mökeille, vuokramökeille, luontokohteisiin ja vähän syrjäisempiin kohteisiin, Nurmi kertoo.
Vapaa-ajan asunnon hankinta kiinnostaa kahdeksaa prosenttia
Koronavuoden aikana suomalaiset ovat matkustaneet pois kaupungeista. Lisäksi pääkaupunkiseudulla asuvat ovat tehneet noin puolet enemmän kotimaanmatkailua koronavuoden aikana.
Erityisesti hotelliala on kärsinyt koronavuoden rajoitusten takia, kun ulkomaalaiset matkustajat eivät ole päässeet Suomeen matkustamaan.
– Edes kotimainen matkailu ei ole kompensoinut sitä, Nurmi kertoo.
Sen sijaan vuokramökkien tilastoissa kasvua on näkynyt. Myös aiempaa useampi haaveilee ja suunnittelee oman vapaa-ajan asunnon hankintaa lähitulevaisuudessa. Kuluttajien luottamustilastoissa jopa kahdeksan prosenttia haluaa hankkia vapaa-ajan asunnon seuraavan kuuden kuukauden aikana. Määrä on normaalisti lähempänä neljää prosenttia, eli mökistä haaveilevien suomalaisten määrä on kasvanut jopa puolella.
Katso yllä olevalta videolta, missä suomalaiset yleensä mieluiten matkustavat ja mitkä kohteet Suomessa kasvattivat suosiotaan vuonna 2020!
Uusimmat
-
10:27
Satoja hylkeitä ja merileijonia kuollut lintuinfluenssaan
-
10:27
Petturuutta, pelkoa ja laittomia ylityksiä: CNN:n toimittaja matkasi siirtolaisperheiden kanssa kohti mahdollisuuksien maata
-
10:13
Yle: Opiskelijat voivat saada yliopiston valtaamisesta opintopisteitä
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 340 sotilasta ja 34 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
09:41
Sota-asiantuntija: Tästä syystä Ukrainan vastahyökkäys ei pystynyt läpimurtoon kriittisellä hetkellä
-
09:40
Työryhmä: Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen pitäisi olla nykyistä pidempi – erityishuomio voimakeinoihin
-
09:36
Putin pyytää Prigozhinin ex-avustajaa johtotehtävään
-
09:35
Jukka Haapalainen TTK-tuomariston arvioinnista: "Pyrkimyksenämme ei ole ketään..."
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
08:00
Kirja-arvio: Sodan maastot ja olosuhteet
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
Lataa lisää