Ministeriö salaa Talvivaara-konsultin

Työ- ja elinkeinoministeriö salaa tiedot konsulttitoimistosta, joka on tehnyt selvityksen Talvivaaran bioliuotusprosessin ongelmien ratkaisemisesta. Konsulttitoimisto kehotti selvityksessään käynnistämään louhinnan uudelleen ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi.

Konkurssiasiamies antoi alkukesästä luvan aloittaa louhintaan tähtäävät valmistelut. Sitä edelsi muun muassa ministeriöiden yhteisen Talvivaara-toimiston puoltava lausunto. Ministeriö luovutti lausunnon harkinnan jälkeen MTV Uutisille. Asiakirjassa viitataan konsulttitoimiston selvitykseen, mutta siitä on peitetty toimiston nimi ja arviot louhinnan valmistelun kestosta ja kuluista.

Ministeriöstä kerrotaan, että konsulttitoimisto ei itse ole pyytänyt salaamista, vaan ministeriö on kuullut asiassa konkurssipesää.

“Louhinnan aloittaminen ehkäisee ympäristövahinkoja”

Louhintaa valmistellaan eduskunnan konkurssipesälle myöntämällä rahoituksella, joka on tarkoitettu ympäristövahinkojen ehkäisemiseen. Ministeriöiden Talvivaara-toimiston mukaan myrkylliset liuokset uhkaavat karata luontoon, mikäli louhintaa ei aloiteta. Taustalla on bioliuotuskasojen lämmöntuotannon hiipuminen, minkä takia liuoskierrosta ei haihdu vettä entiseen tapaan.

– Vaarana on, että ensi talven aikana liuotuskasat jäätyvät ja prosessiliuokset voivat silloin valua luontoon. Liuoksia on kasoissa noin 3 miljoonaa kuutiota ja varoaltaiden kapasiteetti on noin 970 000 kuutiota. Merkittävin osa prosessiliuoksesta on sitoutuneena malmikasoihin.

 – Heidän (konsulttitoimiston) arvionsa mukaan louhinta on oleellista aloittaa uudelleen, jotta ehkäistään kasojen jäätymisen riskiä ja samalla tuetaan metallien talteenottolaitoksen toimintavarmuutta (yhteys vedenkäsittelyyn), mikä taas auttaa koko kaivoksen vesienhallintaa ja ennaltaehkäisee kevään 2016 sulamisvesien hallintaa, lausunnossa todetaan. 

– Salaaminen liittyy liikesalaisuuksiin. Siellä on taustalla ihan sopimusteknisiä asioita. Tämä selvitys on tilattu konkurssipesän toimeksiannosta ja heidän näkemyksen mukaan on liikesalaisuus, ketä he käyttävät asiantuntijana, kertoo hallitusneuvos Matti Hietanen.

– Me olemme joutuneet miettimään paljon näitä julkisuuskysymyksiä, muun muassa telakkajärjestelyn yhteydessä. Tällaiset prosessit saattavat jatkua pitkään ja on tärkeää turvata valtion neuvottelumahdollisuudet. Julkisuuden aste kuitenkin lisääntyy samalla, kun asiat etenevät.

Eikö veronmaksajien olisi tärkeä tietää, kenen asiantuntemukseen nojataan, kun tehdään taloudellisesti näin merkittäviä päätöksiä?

– Ei tämä ole yhden konsultin näkemyksen varassa. On myös hyväksyttävä se, että asiassa on erilaisia, vastakkaisiakin näkemyksiä ja objektiivisia totuuksia on vaikea löytää. Vasta jälkikäteen voidaan lopulta tarkastella lopputulosta, Hietanen sanoo.

MTV Uutiset ei tavoittanut konkurssipesästä vastaavaa julkisselvittäjä Jari Salmista kommentoimaan asiaa.

Lue myös:

    Uusimmat