Ministeri Ohisalo: Poliisin virka-avusta lastensuojeluun voidaan saada maksutonta viikoissa – Osa virka-avusta jää maksulliseksi

Lastensuojelukanteluita tehtiin viime vuonna yli 360 – suurin osa kanteluista aiheellisia 3:50

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan uuden asetuksen, joka tekisi poliisin virka-avusta lastensuojelulle maksutonta koko Suomessa, pitäisi pystyä etenemään viikoissa.

Ohisalo kertoi aiemmin päivällä Twitterissä antaneensa asiasta kiireellisen toimeksiannon.

– Kyse on asetuksesta, jonka olen pyytänyt toimeksiantona valmistelemaan. En halua puhua kuukausista, Ohisalo sanoo STT:lle.

Lastensuojelun tilanne on hänen mukaansa toimeksiannon kärkenä, koska siellä virka-apu on tärkeää ja kukkaronnyörit jo nyt tiukoilla.

– Lastensuojelun resurssit ovat todella niukat, ja siellä ovat usein hengen ja elämän kysymykset kyseessä. Missään tilanteessa ei haluta joutua tilanteeseen, jossa virka-avun pyytäminen tai antaminen vaikeutuisi nykytilanteesta, hän perustelee.

Jos asiaan ei puututa, Ohisalon mukaan uhkana on viranomaisten yhteistyön vaikeutuminen, jolloin ihmiset eivät saa samalla tapaa apua kuin tähän mennessä.

Sellaista tukea ja apua, jota poliisin kanssa voidaan sosiaalityössä antaa, olisi aiempaa rajallisemmin tarjolla.

– Nyt pitää pyrkiä siihen, että viranomaisyhteistyö on jatkossakin jouhevaa eikä tule turhaa byrokratiaa siitä, että viranomaiset siirtelevät rahaa toinen toisilleen. Samoja riskejä tässä ollaan yhdessä taklaamassa, hän sanoo.

Osa virka-avusta jää maksulliseksi

Ohisalon mukaan myös muille tahoille annettuun virka-apuun liittyvät kysymykset pitää käydä läpi uuden asetuksen valmistelussa, mutta lastensuojelun tilanne on tärkein. Kaikesta virka-avusta ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä maksutonta.

– Pitää miettiä, mikä on ihmisten hengen, terveyden ja elämän suojelemisen kannalta kaikkein keskeisintä. Niissä kohdissa katson, että maksuttomuutta pitäisi edistää, Ohisalo sanoo.

Yle uutisoi torstaina, että poliisi alkaa laskuttaa osasta muille viranomaisille tai yksityisille ihmisille antamastaan virka-avusta.

Poliisi lähettää laskun esimerkiksi lastensuojeluviranomaisten tai eläinlääkärin tarvitsemasta virka-avusta, mutta mielenterveyspotilaisiin tai ulosottoon liittyvät tehtävät ovat maksuttomia.

Ohisalon mukaan muuttuneessa linjassa on kyse siitä, että Poliisihallitus on päättänyt yhdenmukaistaa käytäntöjä koko Suomessa. Aiemmin jotkin poliisiorganisaatiot ovat laskuttaneet virka-avusta ja jotkin jättäneet laskuttamatta.

Yle kertoo, että poliisin maksuasetus on ollut voimassa jo vuodesta 1994 lähtien, mutta tulovirta annetusta virka-avusta on lähes pyöreä nolla.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelinin mukaan tähän mennessä poliisilaitoksilta on lähetetty vain yksittäisiä laskuja. 

Lue myös:

    Uusimmat