"Minä nujerran sinut ja koko maailma näkee" – Näin Räikköstä ahdistelijaksi väittävä nainen kirjoitti blogiinsa

Räikköstä väitetysti kiristänyt nainen yläosattomissa rohkealla videolla 0:54

MTV Uutiset kertoi tänään, että Kimi Räikkönen on tehnyt rikosilmoituksen häneen kohdistuneesta kiristyksestä. Yksityiskohtia kiristyksestä Räikkösen asioidenhoitaja Sami Visa ei halunnut kertoa.

Tapaus liittyy väitteeseen, että Räikkönen ja hänen seurueensa olisi ahdistellut tarjoilijaa Montrealin F1-osakilpailun jatkoilla vuonna 2015.

Nainen kirjoitti tapauksesta blogiinsa kahdesti, ensin lokakuussa 2016 ja toisen kerran tämän vuoden helmikuussa. Tekstissä hän ei nimeä Räikköstä ahdistelijaksi, vaan puhuu tekstissä ”formulamulkusta”.

Ensimmäinen blogikirjoitus

Ensimmäisessä blogikirjoituksessaan nainen kertoo työskennelleensä tarjoilijana montrealilaisessa yökerhossa, jossa kuljettajat ja muu F1-väki usein juhlivat Montrealin osakilpailuviikonlopun päätteeksi.

Nainen kirjoittaa, että noin kello kolmelta aamuyöllä "formulamulkun" seurue saapui pöytään, johon hän tarjoili. Osa miehistä oli naisen mukaan yllättävän selviä, mutta "formulamulkku" huojui pahoin ja oli huomattavan päihtynyt. Miehet tilasivat muutamia kalliita samppanjapulloja pöytäänsä.

Tarjoilija kertoo kilistäneensä kerran miesten kanssa heidän pyydettyään, mutta ei muuten ollut kiinnostunut keskustelemaan heidän kanssaan.

– Kun palasin pöytään laskun kanssa, huomasin hänen olevan vielä janoinen, ei samppanjaa vaan minua kohtaan, tarjoilija kirjoittaa. 

Tekstin mukaan "formulamulkku" ei ollut kiinnostunut laskun loppusummasta, vaan toisteli kysymystä "paljonko sinä maksat?" tarjoilijalle.

– En ole myytävänä, hän kertoo toistelleensa takaisin.

"Olin raivoissani ja shokissa"

Keskustelu ei naisen mukaan edennyt, joten hän päätti hetkeksi poistua paikalta. Hän kirjoittaa kertoneensa sillä välin työkaverilleen miesten käytöksestä ja ottaneensa shotin tai kaksi vodkaa.

Kun nainen palasi takaisin pöytään "formulamulkku" elehti siten, että hänellä olisi jotain kerrottavaa naiselle. Nainen kertoo kumartuneensa lähemmäs. Samaan aikaan mies oli livauttanut kätensä mekon alle ja koskettanut naisen toista rintaa. Naisen mukaansa toinen seurueen miehestä kopeloi häntä alapäästä.

– Olin raivoissani ja shokissa, nainen kirjoittaa.

Uskoi, että hänet leimattaisiin

Nainen poistui paikalta äkkiä ja meni puhumaan yökerhon omistajan kanssa. Nainen selitti tilanteen omistajalle, joka kysyi lopulta, mitä hän haluaa tehdä asialle.

Nainen kertoo miettineensä mahdollisuuksiaan poliisien kutsumisesta ja mahdollisista syytteistä, mutta tulleensa lopputulokseen, ettei yökerho halua poliiseja paikalle.

Hän myös uskoi, että hänet leimattaisiin pukeutumisen ja muutamien alkoholiannosten takia "lutkaksi". Hän ei halunnut F1-miljonäärin juristeja kimppuunsa.

Lopulta nainen päätti lopettaa vuoronsa etuajassa, ottaa mukaansa pullon rosee-viiniä ja jättää asian sikseen.

Toisiin aatoksiin seurauksista

Tänä vuonna julkaistussa blogikirjoituksessaan nainen kertoo ymmärtäneensä, ettei hänen tehtävänsä ole suojella ahdistelijaansa ja tulleensa toisiin aatoksiin asian viemisestä eteenpäin.

Hän korostaa, että teki työtään eikä tehnyt mitään väärin. Hän sanoo ilmaisseensa selvästi, ettei ollut kiinnostunut mistään seksuaalisesta ahdistelijamiesten kanssa.

– Silti sinä ja ystäväsi päätitte tehdä nöyryyttävän ja alentavan hyökkäyksen.

Naisen mielestä miehet kohtelivat häntä kuin hän ei olisi mitään. Tekstissä nainen uhkaa seurauksilla ahdistelijaansa.

– Tiimillesi on ilmoitettu. Minä nujerran sinut ja koko maailma näkee, kun teen sen, nainen päättää kirjoituksensa hashtagin #metoo kera.

Lue myös:

    Uusimmat