Miltä näyttää juhannusviikon ja juhannuksen sää?

Pilvet ja ilta-aurinko Vaasassa 12. kesäkuuta 2014. Lukijan kuva: Matti Hietala
MTV UUTISET
Julkaistu 13.06.2014 13:02
Toimittajan kuva

Karita Kontula-Sokka

karita.kontula-sokka@mtv.fi

Juhannusviikon alussa Suomeen leviää uusi annos viileää ilmaa pohjoisesta. Sää jatkuu epävakaisena.

Juhannusviikon alku näyttää melko kolealta ja epävakaiselta. 

– Tiistaina päivälämpötilat näyttäisivät etelässäkin jäävän korkeintaan 15 asteeseen. Maan keski- ja pohjoisosan sateisilla alueilla lämpötilat voivat olla 5 ja 10 asteen välillä, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas

Alkuviikolla voi olla paikoin hallaa Keski- ja Pohjois-Suomessa, tiistain vastaisena yönä yöpakkastakin pohjoisessa. 

Viikon puoliväli näyttää tämän hetken ennusteen mukaan melko aurinkoiselta ja kesäiseltä. 

Loppuviikon ja juhannuksen ennuste on vielä epävarma. Mallit ovat yksimielisesti epävakaisen juhannuksen kannalla, mutta tarkkoja lämpötiloja ei vielä pystytä ennustamaan. 

– Tällä hetkellä todennäköisimmältä vaihtoehdolta näyttää lämpötiloiltaan melko tavanomainen ja säätyypiltään epävakainen juhannus. Korkeapaine helleaaltoineen on kaukaisin vaihtoehto. Rankemman sateen osuessa kohdalle lämpötila voi jäädä vain 10-15 asteeseen, Lapissa jopa alle kymmenen asteen. Auringonpaisteessa kesäiset, 20 asteen lukemat ovat mahdollisia suuressa osassa maata, toteaa Markus Mäntykannas. 

Tänä viikonloppuna sää on vaihtelevaa

Tänään perjantaina sää on epävakaista suuressa osassa maata. Pohjois-Pohjanmaalta Itä-Lappiin yltää yhtenäisiä sateita, joiden pohjoisreunassa voi sataa ajoittain räntää. 

– Etelämpänä tulee sadekuuroja, joiden seassa myös ukkonen voi jyrähtää. Idässä aurinkoisemmilla alueilla päivä on vielä lämmin ja lämpötilat parhaimmillaan yli 20 astetta. Lapin sateisimmilla alueilla jäädään alimmillaan vain muutamaan lämpöasteeseen. Illaksi sateet vähenevät, sanoo Markus Mäntykannas. 

Huomenna lauantaina sää selkenee Pohjanmaalta ja Etelä-Lapista alkaen, vähitellen myös maan keskiosa selkenee iltapäivän aikana. Etelässä ja idässä päivä näyttää melko pilviseltä, lämpötila jäänee 15 asteeseen. Lämpötilat ovat maan keskiosassa kymmenessä asteessa, pohjoisessa kymmenen asteen molemmin puolin. 

Lauantaina koillistuuli on maa-alueilla Etelä- ja Keski-Suomessa navakkaa. Sää tuntuu pilvisillä alueilla kolealta. 

Pilvet ja ilta-aurinko Vaasassa 12. kesäkuuta 2014. Lukijan kuva: Matti HietalaPilvet ja ilta-aurinko Vaasassa 12. kesäkuuta 2014. Lukijan kuva: Matti HietalaMTV UUTISET

Sunnuntaina aurinkoisinta on etelässä. Maan keskivaiheille kehittyy sadekuuroja ja myös pohjoisessa on melko epävakaista. Tuulet heikkenevät ja lämpötilat kohoavat valtaosassa maata lauantain lukemista. Etelässä päästään 20 asteen vaiheille.

Yöt ovat viileitä. Ensi yönä hallaa voi olla Lapissa ja Pohjanmaalla, Lapissa jopa yöpakkasta. Sunnuntain vastaisena yönä halla on mahdollista Keski- ja Pohjois-Suomessa.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä videolta juhannusviikon ennuste ja alta viikonlopun alueelliset ennusteet:

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa