Meteorologi: Ei lämpöaaltoa näkyvissä – Suomi sateiden reitillä myös ensi viikolla

Matalapaineita kulkee Suomen yli myös ensi viikolla. Ajoittain aurinkoisina hetkinä lämpötila kipuaa paikoin yli 15 asteeseen.

Sää jatkuu vaihtelevana. Lauantaina Lapissa sataa yhtenäisesti ja päivä on siellä kolea. Salpausselän pohjoispuolella tulee sadekuuroja, joukossa voi olla myös ukkosta ja maan keskivaiheilla rakeita. Etelä- ja lounaisrannikolla on melko poutaista ja aurinkoista. Lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 10-15 asteessa, pohjoisen sateissa viiden asteen tienoilla.

Äitienpäivä näyttää alkuun laajalti poutaiselta, lähinnä Pohjois-Lapissa sataa vettä ja räntää. Länteen on tulossa vesisadealue iltapäivän ja illan aikana.

– Idässä ja pohjoisessa on äitienpäivänä melko aurinkoista. Lämpötilat ovat laajalti 10-15 asteessa, Pohjois-Lapissa on koleampaa, sanoo MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Myös ensi viikolla sää on epävakaista.

– Suomi on ensi viikollakin matalapaineiden reitillä. Kevät jatkuu sateisena. Näköpiirissä ei ole lämpöaaltoa eikä myöskään kylmänpurkausta. Sateita tulee ajoittain, välillä paistaa aurinko. Jos aurinko pääsee paistamaan, lämpötila voi olla maan etelä- ja keskiosassa 15 asteen yläpuolella, ehkä paikoin 20 astetta voi olla lähellä. Mitään selvästi lämpenevää suuntausta ei ennusteissa kuitenkaan ainakaan vielä ole, toteaa Markus Mäntykannas.


Sadetutka sekä äitienpäivän paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä videolta ensi viikon ennuste ja alta viikonlopun alueelliset ennusteet.






Uusimmat