Yhä useampi nuori pelaa rahapelejä verkossa. Netistä löytyy sivustoja, joilla alaikäisetkin pääsevät pelaamaan. Rahaa voi voittaa jopa tavallisissa videopeleissä.
Jo nelosluokalla rahapelaamisen aloittanut Matti kertoo tuntevansa useita muitakin saman ikäisiä nuoria pelaajia. Asian henkilökohtaisuuden vuoksi Matti ei esiinny artikkelissa oikealla nimellään.
Nuorten Ääni -toimituksen haastattelemat nuoret kertovat, että pelaamista tapahtuu jopa koulupäivän aikana kesken oppitunnin.
– Olen itsekin pelannut oppitunneilla. Jos olen kavereiden kanssa ulkona, (pelaan) yleensä sillä tavalla, että kaverit katsovat. Tai sitten yksin, Matti kuvailee pelaamistilanteita.
Peliongelmaisia auttavan Peluuri-palvelun yksikön päällikkö Inka Silvennoinen kertoo, että nuorten rahapelaaminen on vähentynyt selvästi vuodesta 2011 lähtien, jolloin kaikkeen pelaamiseen tuli 18 vuoden ikäraja. Alaikäiset pääsevät kuitenkin pelaamaan verkossa, jossa valvontaa ei joko ole tai se on heikkoa.
– Yksi tapa on se, että alaikäinen saattaa hyödyntää täysi-ikäisen ystävän tai perheenjäsenen pelitiliä ja pääsee sitä kautta pelaamaan. Tai sitten jonkun verran näkyy sitä, että alaikäiset pelaa niin sanotuilla KV-kasinoilla, meidän järjestelmän ulkopuolisilla toimijoilla, ja pääsee sitten pelaamaan ilman ikärajan todentamista, Silvennoinen kertoo ulkomailta käsin toimivista rahapelifirmoista.
THL:n vuoden 2023 tutkimuksen mukaan viimeisen 12 kuukauden aikana netissä oli pelannut 6,5 prosenttia 15–17-vuotiaista suomalaisnuorista.
Lisäksi joissakin videopeleissä on ominaisuuksia, jotka muistuttavat rahapelejä. Esimerkiksi suositussa Counter Strike -pelissä pystyy pelirahalla voittamaan ja myymään esineitä pelin sisällä. Pelin ulkopuolella voi kuitenkin myydä pelissä voitettuja tavaroita oikeaa rahaa vastaan.
Rahapelaamiseen jopa lahjarahoja
Nuorten kiinnostus rahapeleihin johtuu usein jännityksen halusta, arvioi Silvennoinen.
Ajatukset helposta rahasta ja suurista voitoista voivat myös vääristää totuutta rahapelaamisesta.
– Alle 18-vuotiailla ne summat eivät välttämättä ole kauhean suuria, koska ei myöskään ole kauhean suuria tuloja, Silvennoinen selittää.
A-klinikkasäätiön kehittämiskoordinaattori Camilla Metsäranta arvioi, että vaikka hävityt rahat eivät ole suuria, ne voivat kuitenkin tuntua siltä. Pelaamiseen saatetaan käyttää esimerkiksi rippi- tai syntymäpäivälahjarahoja.
Pahimmillaan nuoret voivat joutua ottamaan velkaa kavereiltaan. Lisäksi osa nuorista saattaa yrittää voittaa takaisin aiempia tappioitaan, mikä voi johtaa hallitsemattomaan pelaamiseen.
Myös vanhempien kanssa voi syntyä erimielisyyksiä rahankäytöstä.
Mistä apua peliongelmiin?
Ensimmäinen askel näissä asioissa on, että itse tunnistaa pelaamisen aiheuttavan itselleen haittoja, Peluurin Inka Silvennoinen opastaa.
Apua ammattilaisilta voi saada muun muassa Peluurin auttavasta numerosta 0800 100 101, johon voi soittaa ja kertoa ongelmistaan.
Peluuri palvelee myös verkossa osoitteessa peluuri.fi.
Nuorena aloitettu harmitonkin pelaaminen voi tuottaa isompia ongelmia aikuisena.
– Vaikka ei pelattaisi hirveän paljon tai isoista summista, niin se tottumus ja tapa ja ehkä jopa ongelman puolelle meno saattaa tapahtua jo silloin alle 18-vuotiaana, auttavan Peluuri-palvelun Silvennoinen kertoo.
Silvennoisen mukaan lievä ongelma voi räjähtää käsiin, kun nuori täyttää 18 vuotta, ja pelaaminen muuttuu lailliseksi. Täysi-ikäisenä pääsee myös kiinni esimerkiksi kulutusluottoihin, mikä voi helpottaa pelirahan saamista.
– Meidän tilastoissamme näkyy, että 18–24-vuotiaat ovat se isoin yksittäinen ikäryhmä, joka meihin on yhteydessä, lisää Silvennoinen
Kirjoittajat kuuluvat Nuorten Ääni -toimitukseen, joka tuo nuorten näkökulmia esille mediassa.