Miltä menestys maailmalla tuntuu, Ivana Helsingin suunnittelija Paola Suhonen?

Ivana Helsinki -muotitalon suunnittelija Paola Suhonen on vuosien mittaan niittänyt mainetta maailmalla. Muotisuunnittelija pitää jalkansa kaikesta menestyksestä huolimatta visusti maassa ja uskoo, että menestys maailmalla vaatii vuosien pitkäjänteisen työn – joka ei pääty ensimmäiseen catwalk-näytökseen.

Suunnittelija Paola Suhonen, 38, saa edustaa ylpeänä maailmallakin huomiota saanutta Ivana Helsinki -muotitaloa, jonka hän perusti vuonna 1998 sisarensa Pirjo Suhosen kanssa. Paola Suhonen kertoi AVAlle, millaisia tunteita menestys maailmalla hänessä herättää.

Kuudes kerta toden sanoo?

Helmikuun alussa New Yorkin arvostetuilla muotiviikoilla esiteltiin kuudetta kertaa Ivana Helsingin mallisto. Vuonna 2007 Ivana Helsinki nähtiin myös Pariisin muotiviikoilla catwalkilla – ainoana pohjoismaisena yrityksenä. Vasta nyt Suhonen kokee, että New Yorkissa Ivana Helsinki alkaa kuulostaa joidenkin korviin tutulta.

– Nyt alkoi tuntua siltä, että ihmiset tulevat paikalle jo merkin takia, eivätkä vain ihmettelemään, että mistä on kyse. Se on vaatinut pitkäjänteistä työtä ja esilläoloa, että ihmiset ovat Ivana Helsingin noteeranneet, Suhonen kertoo.

Vaatteiden suunnitteluun kuluu hurja määrä työtunteja ja Suhonen kertoo jokaisen catwalk-show'n olevan vaatesuunnittelijalle sesongin virstanpylväs – nähtiin vaatteet sitten New Yorkissa tai Suomessa.

– Näytös kyllä on aina sellainen hieno hetki: se on oikea juhlan paikka jokaisen malliston kohdalla, Suhonen hymyilee.

– Siinä näkee ensimmäistä kertaa kaiken työn valmiina. Siihen asti asukokonaisuudet ovat olleet vain rekillä, kaavoilla tai tietokoneruudulla. Lavalla kaikki herää henkiin ja eloon, Suhonen jatkaa.

Ivana Helsinki yllättää omaleimaisuudellaan

New Yorkin muotiviikot ovat tunnettuja siitä, että näytöksissä nähdään erityisen käytännöllisiä asuja. Verrattuna esimerkiksi Pariisin tai Milanon muotiviikkojen teatraalisiin catwalk-näytöksiin New Yorkin kuuluisat muotiviikot ovatkin yksi parhaimmista paikoista esitellä suomalaista funktionaalista muotia suurelle ja arvostetulle yleisölle.

– Yleinen vastaanotto on ollut kyllä tosi positiivinen. Me eroamme massasta tietysti sillä omalla tyylillämme eli etenkin printeillä, värikkyydellä ja tietyllä tarinallisuudella, Suhonen kertoo.

Vastikään elokuvataiteen maisteriksi valmistunut Suhonen on halunnut vuosien saatossa yhdistää muotinäytöksiin myös toisen intohimonsa, elävän kuvan. Ivana Helsingin näytöksissä on vuosien ajan nähty muotivideo, jossa kunkin malliston asuja on esitelty.

– Meillä on viimeiset kymmenen vuotta ollut tuo muotivideo esillä aina näytöksen alussa. Se on jo sellainen, mitä ihmiset osaavat odottaa. Kun olen jälkeenpäin lukenut näytösarvosteluita, niin on ollut hauska huomata, kuinka monet ovat kommentoineet odottaneensa juuri tuota videota tai tiettyjä juttuja, jotka ovat toistuneet vuosi toisensa jälkeen, Paola Suhonen kertoo.


Ivana Helsinki 15 – Matkalla kotiin -näyttelyssä Designmuseossa (1.2.-7.4.2013) nähdään yhdellä kertaa 15 vuoden aikana esitellyt Ivana Helsingin 30 mallistoa.


Lue myös:

AVA / Heli Kuitunen

Kuvat: AVA

Lue myös:

    Uusimmat