Millainen on hyvä isä? Vuoden isät kertovat
Vuoden isä -palkinnon saajat kertovat, mikä tekee isästä hyvän.
Tuoreen vanhemman mieleen hiipii usein pelko siitä, että oman lapsensa onnistuisi jotenkin pilaamaan olemalla huono äiti tai isä. Taitavan vanhemman ominaisuudet vaihtelevat vastaajasta riippuen, mutta millainen on hyvä isä?
– Se on hyvä kysymys. En tiedä. Tätä pitäisi kysyä pojiltani, David Munoz Gonzalez pohtii.
Espoolainen Gonzalez on yksi vuoden 2015 Vuoden isä -palkinnon saajista. 37-vuotiaalla Gonzalezilla on kaksi suomalais-espanjalaista lasta.
– Mielestäni hyvä isä on luonnollinen, looginen ja kuuntelee lapsiaan: mitä he tarvitsevat, haluavat? Antaa mahdollisimman paljon rakkautta.
Toinen palkinnon saanut on 48-vuotias kahden lapsen isäMika Jokinen Vantaalta.
– Hyvän isän tekee se, että osaa olla rakastava ja läheinen, hän uskoo.
– Täytyy osata olla käytettävissä. Toisaalta ei saa olla liian aktiivinen, muttei liian passiivinenkaan. Se on taitopeliä, kuvaa kolmas palkittu, 62-vuotias Pekka Larkela Turusta.
Larkelalla on kolme biologista lasta. Hän on toiminut myös sijaisisänä; lisäksi hän on kolmen lapsen sosiaalinen isä.
Katso isien kommentit videolta!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää