Millainen on Britannian monarkian tulevaisuus? Asiantuntija: "Ihmettelisin, jos kyseessä olisivat maan viimeiset kruunajaiset"

Suomalaisasiantuntija uskoo, että eilen kruunattu kuningas Charles saa kansalta tilaisuuden osoittaa kyntensä hallitsijana.

Kuningas Charles on vaikean tehtävän edessä, kun kruunajaisten jälkeinen arki alkaa Britanniassa. Monarkian suosio on laskussa ja kansalaisia koettelee inflaatio ja talousongelmat.

Poliittisen historian professori Vesa Vares Turun yliopistosta uskoo, että britit haluavat kuitenkin antaa uudelle kuninkaalle tilaisuuden osoittaa arvonsa.

– Vaikuttaa siltä, että hyvin suuri osa briteistä uskoo Charlesin ansaitsevan mahdollisuuden odotettuaan sitä niin pitkään, Vares sanoo.

Tähän saattaa Vareksen mukaan vaikuttaa myös Charlesin ikä. Hän on 74-vuotias. Charlesin valtakausi jää väistämättä lyhyeksi verrattuna hänen äitinsä kuningatar Elisabetin valtakauteen.  Monet odottavat kuningasta Charlesin seuraajasta prinssi Williamista tenhoavampaa kuningasta. 

Kaikki eivät monarkiaa kannata

Lontoossa osoitettiin kruunajaispäivänä myös mieltä monarkiaa vastaan. Vares ei usko, että monarkia olisi vielä tiensä päässä Britanniassa, vaikka sen kannatus on huvennut etenkin nuorten keskuudessa. Enää kolmannes 8–24-vuotiaista kannattaa kuningashuonetta. Se koetaan etäisenä ja todellisuudesta erkaantuneena.

– Tuntien brittien poliittisen kulttuurin ja yleisen konservatiivisuuden tällaisissa asioissa, ihmettelisin kyllä jos, kyseessä olisivat maan viimeiset kruunajaiset, Vares sanoo.

Vareksen mukaan nuorena monarkiaa vastaan kapinoivien mieli voi muuttua konservatiivisemmaksi iän myötä. 

– Monet alkavat tuntea, että brittiläinen monarkia on jotain heidän omaansa, ja jotain mikä erottaa heidät muista, Vares sanoo.

Hän ei pidä täysin mahdottomana, että Britannia muuttuisi jonain päivänä tasavallaksi. Se vaatisi kuitenkin suuria mullistuksia.

– Juuri missäänhän monarkiaa ei ole lakkautettu ilman, että se liittyisi suureen kriisiin kuten vallankaappaus tai vallankumous, Vares huomauttaa.

Käytännössä tasavaltaan siirtyminen vaatisi kansan laajan tuen, joka pitäisi todentaa kansanäänestyksellä.

– Britannian lainsäädäntö on siinä mielessä hyvin erilainen kuin esimerkiksi meillä, että siellä ei ole oikeastaan varauduttu siihen, miten vaikkapa monarkiasta voisi siirtyä tasavaltaan, Vares sanoo. 

Ukrainan värit Westminster Abbeyssä kiinnittivät huomiota

Vares ei pidä mahdottomana sitä, että kruunajaisissa otettiin vaivihkaa kantaa myös Ukrainan sotaan. Westminster Abbey -kirkon lattiaa peitti sinikeltainen matto. Kuningashuone ei ota kantaa päivänpoliittisiin asioihin, ja tähän myös osa sen arvovallasta perustuu.

– Mutta juuri tällaisista pienistä asioista on totuttu viestejä etsimään, joten tässä voisi olla tällainen kannanotto, Vares toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat