Ruokakauppojen teko netissä kaatuu monella siihen, että haluaa itse varmistua tuotteiden tuoreudesta ja ulkonäön moitteettomuudesta. Myös käyttöpäivämäärät halutaan tarkistaa omin silmin ennen ostoksia, ja tuotteiden toimitusaikakin tuntuu pitkältä. Tiedot perustuvat TNS Gallup Digitalin teettämään kyselyyn.
TNS Gallupin teettämän kyselyn mukaan nettiostosten määrä on kasvanut kaikissa ikäryhmissä aina 74-vuotiaisiin asti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Majoituspalvelut olivat viime vuonna suomalaisten suosituin ostos netin kautta. Sen sijaan elintarvikkeita ostettiin toiseksi vähiten. Vain 3 prosenttia kyselyyn vastanneista olit ostanut kolmen kuukauden aikana keväällä 2012 elintarvikkeita tai juomia netin kautta.
Miksi en ostaisi netistä?
Yleisin syy, miksi netin kautta ei osteta päivittäistavaroita, on halu varmistaa hedelmien ja vihannesten tuoreus ja moitteeton ulkonäkö. Seuraavaksi yleisimmät syyt ovat viimeisen käyttöpäivämäärän tarkistaminen sekä halu nähdä ostamansa tuotteet. Myös toimitusajat koettiin liian pitkiksi, eikä nettiostomahdollisuus päivittäistavaroiden kohdalla yksinkertaisesti kiinnostanut vastanneita.
53 prosenttia vastanneista koki, että toimitus maksaa liikaa ja palvelua haluttiin mieluummin saada kasvotusten. Melkein puolet vastanneista ei edes tuntenut yhtään netissä toimivaa ruokakauppaa. 27 prosenttia vastasi, ettei netissä ostaminen asuinalueella ole edes mahdollista.
Vastaajina kyselyssä olivat 16–69-vuotiaat suomalaiset, ja kyselyyn vastasi yhteensä 2660.
Yli 70 prosenttia vastanneista koki, että pystyy ostamaan ruokaa ja muita päivittäistavaroita perinteiseen tapaan kaupasta itse kotiin kuljettaen erittäin hyvin.
