Miksi maksaa elämäntaitovalmennuksesta, onko siitä hyötyä?

Lifecoach on ammattinimikkeenä uusi ja ajatus tuntuu erikoiselta: Miksi maksaisin elämäni pohdiskelusta, kun voin tehdä sitä itsekin ystävien ja teekupin avustuksella – ja vieläpä ilmaiseksi? Kysyimme asiaa yhdeltä Vojo Wellbeing Oy:n perustajajäseniin kuuluvalta Maaretta Tukiaiselta.

"Herää onnellisuuteen", "Kehitä ja kehity!" – elämäntaitovalmentajien tunnuslauseet eivät tunnu oikein sopivan pessimistisen suomalaisen suuhun kaikessa positiivisuudessaan. Voinko muka todella toteuttaa unelmani ja muuttaa elämäni ihan noin vain valmentajan avulla?

Lähden ottamaan asiasta selvää. Aivan ensimmäiseksi minua kuitenkin kiinnostaa, miksi minun pitäisi maksaa siitä, että ajattelen itse omaa elämääni?

– Samaa kysyttiin taannoin personal trainereilta. Ai että maksaisin jollekulle siitä että itse hikoilen salilla? Nykyään kukaan ei tätä enää ihmettele. Saman kehityskulun voi ennustaa käyvän valmentajille. Ammattivalmentaja tähtää aina tuloksiin. Valmentaja ei siis ole juttukaveri, terapeutti eikä mentori. Hän ei myöskään neuvo eikä opeta, täsmentää lifecoach ja sisustusarkkitehti Maaretta Tukiainen.

Valmennus tapahtuu yleensä kasvokkain, mutta se on mahdollista myös puhelimitse. Tapaamisissa hyödynnetään muun muassa erilaisia tehtäviä, joiden avulla pohditaan asioita uusista näkökulmista, pohditaan omaa elämää ja sitä, millaista sen haluaisimme olevan.

– Ensimmäisellä kerralla sovitaan pelisäännöistä ja tavoitteista sekä määritetään mittarit. Muutoksen toteutumisesta vastaa valmennettava itse, mutta menetelmistä ja niiden asiantuntevasta käytöstä sekä motivoinnista vastaa valmentaja, Tukiainen täsmentää.

Mikä nykyihmistä oikein vaivaa?

Ihmiset ovat eläneet elämäänsä tuhansia vuosia ilman elämäntapavalmennusta. Miksi nykyihminen olisi yhtään erilainen?

– Nykyään on enemmän vaihtoehtoja ja valinnanmahdollisuuksia, mikä omalta osaltaan myös hankaloittaa elämää. Ei voinut vaikkapa vaihtaa maata jos halusi, nykyään se on aika helppoa. Samoin Internetin välityksellä voi olla yhteydessä mihin maailmankolkkaan tahansa ja hankkia tietoa helposti. Valintojen mahdollisuus aiheuttaa myös paineita: Mitä minun pitäisi elämälläni tehdä?

Näppäilen sanan "lifecoach" Googleen – alle sekunnissa ruudulleni lävähtää vaatimattomat 10 500 000 tulosta. Kuinka kummassa voin seuloa kaikista ammatinharjoittajista laadukkaan ja hyvää työtä tekevän valmentajan?

– On tärkeää kysyä millaisen koulutuksen henkilö on saanut. Koulutuksentarjoaja ja myös kokemus ovat laadun takeita. Mielestäni relevanttia asiakkaan kannalta on myös pyytää suosituksia – voiko hän antaa entisen asiakkaansa numeroa, jotta voi kysyä koulutuksen laadusta?

Tukiaisella itsellään on useita menestyneitä asiakkaita takataskussaan. Pyydän häntä valitsemaan suosikkinsa, eikä sopivaa asiakasta tarvitse pohtia kauaa: 36-vuotias mies pyöräytti elämänsä vuodessa ympäri ja on tällä hetkellä alansa tähti.

– Hän hyppäsi pois suuren yrityksen palveluksesta ja perusti oman yrityksen jo muutaman coaching-kerran jälkeen. Nyt hänellä on useampi yritys, eikä tästä ole aikaa kuin vuosi. Asiakassuhde on säilynyt ja nyt valmennan häntä pr-asioissa, julkisuudenhallinnassa ja imagon kiteyttämisessä. Hänestä on noussut yrityksen ja oman alansa johtotähti vain vuodessa, Tukiainen kertoo.

Hannele Lampela/ MTV3

Lue myös:

    Uusimmat