Mikä saa ihmisen ryhtymään yrittäjäksi, jos tarjolla olisi myös turvallinen palkkatyö? Kaksi kasvuyrityksen perustajayrittäjää kertoo, miltä intohimo yrittäjyyteen tuntuu.
Marina Ekroosin käsitykset yrittäjyydestä eivät olleet pelkästään ruusuiset. Yrittäjäperheessä kasvaneena hän ei kuitenkaan ole vaivautunut varomaan liikoja, vaan käsissä on jo kaksi yritystä: Ekroos on sekä freelance-valokuvaaja että kiivaasti kansainvälistyvän, valokuvien rajaamiseen tarkoitetun ohjelmiston kehittäneen Framerightin perustaja ja toimitusjohtaja.
– Ensin yhden henkilön yritys ja nyt kasvuyritys ovat opettaneet todella erityyppistä yrittäjyyttä. Molemmissa yhdistyy se, että kun saa tehdä itselle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita, työ vetää puoleensa, hän kuvailee.
Vedon tuntee myös Eeppi Nieminen, uravalmennusta välittävän Coachilla-alustan perustaja ja toimitusjohtaja. Hän kasvoi työntekijäperheessä, eikä nuori Nieminen tullut ajatelleeksi yrittäjyyttä uravaihtoehtona. Innovaatiojohtamista opiskellessaan Nieminen alkoi kuitenkin ymmärtää yritysten roolin yhteiskunnallisen muutoksen alullepanijana ja voimistajana.
Uusi oppitunti aina kulman takana
Yrittäjien kokema palo työhönsä on tutkitusti – ja myös ymmärrettävästi – kovempi kuin palkansaajilla. Sekä Ekroos että Nieminen kokevat tekevänsä työtä, jolla on tarkoitus.
– Framerightissa minulle on tärkeää visuaalisen kulttuurin mahdollistaminen ja se on se asia, joka ajaa eteenpäin. Valokuvatessani saan energiaa luovasta työstä, Ekroos kuvailee.
Nieminen puolestaan nauttii siitä, että hän voi työskennellä transformatiivisen teknologian parissa.
