Miksi liha kannattaa marinoida?
Monelle on selvää, että kotiin ostetaan joko valmiiksi marinoitua lihaa, tai marinadi valmistetaan itse kotioloissa. Harva kuitenkaan tietää, miksi liha todella kannattaa marinoida – marinadi vaikuttaa nimittäin merkittävästi muihinkin lihan ominaisuuksiin kuin makuun.
Lihan marinointi vaikuttaa tietysti lihan makuun, mutta parhaimmillaan marinadi tekee lihasta myös entistä mureampaa. HK:n tuotekehityskokki Tero Honkaniemi muistuttaa, että marinointiin kannattaa panostaa, jotta lihan ominaisuudet makua ja mureutta myöten paranevat.
– Maustumisessa olennaisia tekijöitä ovat mausteiden määrä, lihapalan tai -palojen koko sekä marinointiaika, Honkaniemi kertoo.
Onnistuneen marinadin salaisuus
Honkaniemi antaa myös omat vinkkinsä siihen, kuinka onnistunut marinadi syntyy kotioloissa. Öljy on useimmiten onnistuneen marinadin tärkeä lähtökohta – eikä syyttä.
– Marinadissa on yleensä mausteiden lisäksi öljyä, sillä monet mausteiden aromeista ovat rasvaliukoisia, ja marinadin öljy auttaa makuja irtoamaan, Honkaniemi kertoo.
Jotta marinadissa maut ovat kohdillaan ja liha murenee mahdollisimman paljon, kannattaa marinadin tekemisessä ottaa huomioon myös happamuus.
– Mausteiden ja rasvan lisäksi marinadissa on syytä olla jotain hapanta, kuten esimerkiksi viiniä, etikkaa, sitrushedelmän mehua, jogurttia tai olutta. Happo mureuttaa lihaa jonkin verran marinoitumisen aikana ja on muutenkin tärkeä maunantaja lihalle, Honkaniemi neuvoo.
Marinoitumisen jälkeen lihan on tärkeää antaa lämmetä rauhassa huoneenlämpöiseksi ennen kypsentämistä. Hetkellinen kosketus marinadin kanssa ei siis vielä mausta lihaa tai mureuta sitä.
Muista myös nämä:
Suuren lihapalan maustaminen marinoimalla ei ole kovin nopeaa, ja suurta paistia voidaan marinoida jääkaapissa huoletta parikin vuorokautta.
Pienten lihojen kuten suikaleiden marinointi on nopeaa, ja muutaman tunnin maustuminen riittää.
Marinoitumisaikaa voi lyhentää ja maustumista tasoittaa laittamalla marinadi ja lihat pakastepussiin ja puristamalla pussista ilma pois. Näin liha on kauttaaltaan kosketuksissa marinadin kanssa, eikä lihaa tarvitse käännellä pitkän marinoitumisen aikana.
Ylimääräinen marinadi on syytä kuivata pois lihan pinnasta, sillä varsinkin sokeripitoinen marinadi saattaa palaa liha paistettaessa.
Lue myös:
AVA / Heli Kuitunen
Kuva: Shutterstock
Uusimmat
-
14:22
Ostitko tämän joulukalenterin Lidlistä? Kauppaketjulta varoitus ja takaisinveto
-
14:19
Tuplapuristaja hämmästytti Ylen kokeneet selostajatkin – näin poikkeukselliseen hetkeen reagoitiin
-
14:16
Expressen: MM-kisoissa esiintynyt puolustaja siirtyy SM-liigaan Ruotsin pääsarjasta
-
14:06
F1-pomoilta rujoja syytöksiä Toto ja Susie Wolffista – tapauksessa nähtiin nyt erikoinen käänne
-
14:01
Suomi MM-välieriin – vastustaja jäi täysin jyrän alle
-
13:55
Nainen kuoli kolarissa Kempeleessä – kuljettajaa epäillään rikoksista
-
13:54
Suomen lippu korkealla Oulun yllä – tältä näytti Hornetien itsenäisyyspäivän lento!
-
13:47
Ylen päätoimittaja vietti itsenäisyyspäivän "Meilahden Hiltonissa" kukkapaitulissa metallisen Daamin seurassa
-
13:46
Miehelle tuomio 30 seksuaalirikoksesta – lähestyi poikia Discordissa
-
13:45
Maailmanhuipun hengenlähtö lähellä – urheilijaa ei näkynyt, meri lainehti verestä
-
13:43
Outo yksityiskohta herätti poliisin epäilyksen Ullanlinnan murha-asunnossa: "Jäi olo, että tässä voisi olla jotain hämärää"
-
13:34
Prinssi Constantin, 51, on kuollut äkillisesti
-
13:28
Lähes sata kuollut Libanonissa sodan alettua – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
13:09
Ukrainassa pulaa sähköstä, naapurimaista satoja megawatteja paikkaamaan – MTV seuraa sotaa Ukrainassa
-
13:09
Muotiasiantuntija kertoo, kuka oli Linnan juhlien kirkkain tähti – nämä olivat suurimmat trendit
-
12:59
Israeliin toimitetut aseet olivat liikaa – Norjan joukkue joutui kohun keskelle
-
12:49
Erdogan kehui vierailuaan Kreikkaan – hyisiä suhteita lämmitellään
-
12:47
Miksi paino ei putoa urheilusta huolimatta? 12 mahdollista syytä
-
12:27
Mitä ihmettä? Perinteikäs SM-liiga-seura julkaisi uuden logon
-
12:22
Pro mukaan SAK:n työtaistelupäivään – yli 180 työpaikkaa sisältävä lista julki
-
Lataa lisää