"Miksi Kymmenen uutiset alkoi eilen politiikan uutisella?" - Näin uutislähetykset rakentuvat

Moni uutisten parissa työskentelevä sanoo, että parasta työssä on yllätyksellisyys ja vaihtelevuus - koskaan ei tiedä, mitä työpäivän aikana tapahtuu.

Usein uutisaihe syntyy kuin itsestään, kun toimituksen on pakko reagoida nopeasti maailman tapahtumiin. Kyse voi olla onnettomuudesta, luonnonmullistuksesta, tunnetun henkilön kuolemasta - asioista, joiden etukäteissuunnittelu on suorastaan mahdotonta.

Toimituksissa tehdään kuitenkin myös omaa uutishankintaa, kaivetaan skuuppeja ja mietitään päivän, ehkä myös tulevien päivien, puheenaiheita. Tällaisten uutisten kohdalla, varsinkin tv-toimituksessa, suunnittelu on kaiken lähtökohta.

– Seuraamme tarkasti uutistoimistoja, valtiohallinnon, kuntien, yritysten ja järjestöjen materiaalia sekä kotimaan että ulkomaan mediaa. Tarkoitus on luoda pohjaa päivän uutisagendalle, jonka pohjalta teemme juttuja kaikkiin MTV Median välineisiin, kertoo suunnitteleva uutispäällikkö Anneli Salmivaara.

– Maailma on täynnä aarteita, jotka pullahtelevat pintaan lähes päivittäin. Kaikki eivät ole suinkaan miellyttäviä, mutta ne ovat tärkeitä aiheita, Salmivaara kertoo.

Haasteellisimpia ovat katastrofipäivät

Uutissuunnittelun ja toimittajien ajatuksista ja ideoista rakennetaan suunnitelma päivän uutislähetyksen pohjaksi. MTV3:lla pidetään kello 11 kokous, jossa aiheet ja tekijät täsmentyvät. Uutispäällikkö päättää, mitä aiheita lähdetään käsittelemään.

– Aiheita tulee monesta lähteestä paljon, päivittäin niitä on jopa 200-300. Näistä valitaan päivittäin muutama kymmenen, joita lähdetään käsittelemään joko televisiossa tai netissä, kertoo toimituspäällikön ja uutispäällikön töitä tekevä Tapani Pohjala.

Pohjalan mukaan valinnassa painavat muun muassa aiheen mielenkiintoisuus, visuaalisuus ja merkittävyys.

– Nykyään yleisö on selvästi enemmän mukana kuin aikaisemmin. Vinkkejä saadaan paljon, mutta yleisö saa myös juttunsa esille aiempaa paremmin. Esimerkiksi netissä julkaistaan paljon lukijoiden kuvia, Pohjala kertoo.

Lopullisen päätöksen ja suunnittelun illan uutislähetyksen ajolistasta eli juttujärjestyksestä tekee päivän uutistuottaja.

– Uutistuottaja ratkaisee, missä järjestyksessä uutiset illalla näytetään. Aiheet valitaan yhteistyössä uutispäällikön ja kotimaan- ja ulkomaantoimitusten päälliköiden kanssa. Päivän aikana saattaa kuitenkin tapahtua vaikka mitä, kertoo uutistuottaja Pertti Nyberg.

– Haasteellisimpia päiviä ovat katastrofipäivät. Silloin näkee uutiskoneiston voiman, ja siinä uutistuottajan rooli on koota jutut yhteen lähetykseen, kertoo muun muassa Kauhajoen kouluampumispäivänä vuorossa ollut Nyberg.

Palomiesvuoroja ja ulkomaankeikkoja

Toimittaja Mari Haavisto työskentelee kotimaantoimituksessa, mutta huomauttaa, että MTV3:lla pääsee tekemään monenlaisia töitä aina juttukeikoista tutkivaan journalismiin ja nettiuutisiin.

– Joskus aamulla on jo valmiina juttuaihe, muuten aluksi katsellaan, että mitä Suomessa on tapahtunut tai tapahtumassa. Sanoisin, että kotimaantoimituksessa ollaan ikään kuin palomiesvuorossa. Jos jotain suurta tapahtuu, niin sinne mennään ja kiireellä.

Omien aiheiden kehittelyyn jää kuitenkin myös aikaa.

– Joskus esimerkiksi viikonloppuna, jos kotimaassa on hiljaisempaa ja uutiset tulevat pääosin ulkomailta, on runsaasti aikaa lukea lehtiä ja katsoa televisiota ja miettiä omia juttuaiheita sitä kautta.

Ulkomaanuutiset syntyvät pitkälti maailman tapahtumien ja kansainvälisten kuva- ja uutistoimistojen tuottaman materiaalin kautta, mutta myös tässä toimituksessa toimittaja pääsee toteuttamaan omia juttuideoitaan.

– On intohimoni ja elämänasenteeni seurata mitä maailmalla tapahtuu, mutta myös miksi. Sanoisin, että tämä on entisen historianopiskelijan unelmaduuni, sanoo ulkomaantoimittaja Janne Hopsu.

– Ulkomaankeikat ovat ehdottomasti tämän työn suola. Itse olen ollut muun muassa Chilessä (seuraamassa kaivosmiesten pelastamista) ja Kairossa seuraamassa vallankumousta, Hopsu kertoo.

Lisäksi MTV3 Uutisilla on laaja aluetoimittajien ja kirjeenvaihtajien verkko. Omia uutisia MTV3:lle tuottaa myös erikoistoimitukset, kuten kulttuuri-, rikos- ja yhdistetty politiikan ja talouden toimitus - unohtamatta tutkivan journalismin osastoa ja 45 minuuttia -ohjelmaa.

Netti on nopean toiminnan joukko

Internet on erilainen uutiskanava kuin televisio. MTV3 Uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila kutsuukin verkkotoimitusta "nopean toiminnan joukoksi", sillä nettiuutisten etukäteissuunnittelu on televisiota vaikeampaa. Uutisen on oltava netissä heti kun jotain tapahtuu.

Multimediatoimituksessa on toimittaja paikalla ympäri vuorokauden vastaamassa nettisivuista, tekstikanavasta sekä Radio Novan uutisista.

– Parasta on, että kun jotain isoa tapahtuu, me tiedämme ja kerromme siitä ensimmäisenä. Multimediatoimituksessa on valtavasti osaamista - uutisten lisäksi teemme muun muassa videoklippejä, kertoo multimediatoimittaja Linda Pukka.

– Lisäksi ihmiset ottavat nettitoimitukseen yhteyttä matalalla kynnyksellä. Saamme lukijoilta paljon juttuideoita, mutta myös kuvia ja videoita, joita voimme käyttää uutisissa. MTV3 Uutisten Facebook-sivu on myös madaltanut yhteydenottokynnystä entisestään, kertoo Pukka.

MTV3 tekee uutislähetykset myös Radio Novalle. Toimittaja Raisa Pöllänen kertoo, että yleensä on helppoa tietää, mikä on se pääuutinen, joka Radio Novan uutislähetyksessä tai raportissa täytyy kertoa.

– Hiljaisina päivinä mietin sen sitä kautta, että mitä itse haluaisin kuulla radiosta. Parasta tässä työssä on se, että kun jotain tapahtuu, olen ensimmäisenä kertomassa siitä yleisölle, muun muassa WTC-iskujen aikaan töissä ollut Pöllänen kertoo.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat