Espanjan Malagassa sijaitsevaan Mijasin notkoon pääsee vaivalloisesti.
Soratie on kapea, kivinen, mäkinen ja mutkainen. Sen varrella on kymmeniä vaaleita huviloita vehreine hedelmätarhoineen. Viime päivien ajan Los Esperantalis -tien varrella sijaitseva vuokrahuvila ja sen hedelmätarha ovat olleet kuitenkin suosittu nähtävyys alueella. Notkon syvänteestä löytyi viime torstaina nuoren suomalaisnaisen ruumis.
Ruumiin epäillään kuuluvan suomalaiselle 18-vuotiaalle Jenna Lepomäelle, jonka vanhemmat ilmoittivat kadonneeksi heinäkuun alkupuolella. Katoaminen oli mysteeri aivan viime päiviin asti.
- Viime viikosta alkaen täällä on ravannut solkenaan poliiseja. Äitini asuu aivan naapurissa, eikä ole koskaan tavannut suomalaista perhettä, joka asuu huvilassa. He viihtyivät omissa oloissaan, kertoo nuori tyttö, joka on saapunut poikaystävänsä kanssa skootterilla katsomaan ruumiin löytöpaikkaa.
- He olivat hiljaisia, eivätkä tervehtineet, kuten naapurit yleensä. Sen vuoksi en tiedä heistä mitään, kertoo naapurissa asuva keski-ikäinen mies.
Ensimmäinen aurinkomatka
Espoolainen Lepomäki lähti elämänsä ensimmäiselle etelänmatkalle äitinsä saattamana. Hänen lentonsa lähti Tampereelta Pirkkalan kentältä Malagaan 20. kesäkuuta.
Sen jälkeen hänen liikkeistään ei ole paljon tietoa. Lepomäen lennon Pirkkalasta Malagan lentokentälle tarjoutuivat maksamaan kaksi nuorta miestä, jotka itsekin suunnittelivat viettävänsä kesää Aurinkorannikolla. Jenna oli tutustunut toiseen miehistä jo vuosia aiemmin kurikkalaisessa nuorisokodissa. Etenkin vanhemmalla miehistä on nuoreen ikäänsä nähden poikkeuksellisen pitkä rikostausta.


