Mikko Rantasen virheetön pisteputki jatkuu – "pelastui" viime minuutilla

Mikko Rantanen on päässyt pisteille jokaisessa tämän kauden NHL-ottelussaan. Viime yönä Suomen aikaa pelatussa ottelussa hän "pelastui" aivan loppuhetkillä.

Ensimmäiseen peliin 2+0, toiseen 1+1 ja nyt 0+1. Ilman harjoituspelejä kauteen lähtenyt Rantanen on napsutellut pisteitä takuuvarmasti.

Viime yönä Colorado kaatoi Boston Bruinsin 4-2. Rantanen sai syöttöpisteen, kun hän piti keskialueella kiekkoa rauhassa hallussaan ja syötti sitten Gabriel Landeskogille, joka kävi niittaamassa loppunumerot tyhjään maaliin, minuutti ennen pelin loppua.

Rantasen ketju on ollut vahva kauden alussa; suomalaisella pisteet 3+2, Nathan MacKinnonilla 1+4 ja Landeskogilla 2+2.

Suomalaisten keskinäisessä pistepörssissä Rantanen on jakamassa toista sijaa. Patrik Laine on koko NHL:n pistepörssin kärjessä pisteillään 3+7. Viidessä pisteessä Rantasen kanssa ovat Roope Hintz (4+1) ja Teuvo Teräväinen (1+4). 

Colorado on voittanut kaikki kolme otteluaan ja tarjoili Bostonille ensimmäisen tappion. Edellisen ottelun huterana nestehukan vuoksi jättänyt Bruins-vahti Tuukka Rask ei pelannut ottelussa.

Boston sai otteluun vahvan alun, kun David Pastrnak ja Zdeno Chara veivät vieraat karkumatkalle.

Siihenpä Bostonin maalit jäivätkin, MacKinnon kavensi avauserässä tunkemalla ylivoimalla kiekon maalivahti Jaroslav Halakin takaa verkkoon. Pierre-Edouard Bellemare tasoitti toisen erän ainoalla maalilla.

Andre Burakovsky teki voittomaaliksi jääneen 3-2-osuman ja Landeskog siis loppunumerot.


Lue myös:

    Uusimmat