Mikko Parikka on Bachelor Suomi -sarjan juontaja – hyppäsi rooliin suoraan isyyslomalta: "Siellä sattui ja tapahtui”

Mikko Parikka jättää jäähyväiset Jirille 5:15
Näin Mikko Parikka kommentoi lähtöään Salkkareista viime syksynä

Mikko Parikka on onnellinen uudesta pestistään Bachelor Suomi -sarjan juontajana.  

Mikko Parikka jätti viime syksynä roolinsa Jiri Viitamäkenä Salatuissa elämissä. Hän näytteli sarjassa peräti 11 vuotta.

Salkkareiden jälkeen hänet valittiin koekuvausten kautta Bachelor Suomi -sarjan juontajaksi. Kuvausten oli tarkoitus alkaa syksyllä, mutta koronan vuoksi ohjelman teko siirtyi vuodella.

Salkkareiden jälkeen Parikka on ollut kotona sekä tehnyt töitä sosiaalisen median parissa. 

–  Koska kuvaukset siirtyivät, jäin isyyslomalle ja siitä tuli lopulta vuoden mittainen, Parikka toteaa MTV Uutisille.

Rooli juontajana on hänelle ensimmäinen laatuaan.

– Olen juontanut joskus Salkkareiden YouTube-lähetyksiä, mutta tällaisessa mittakaavassa en ole koskaan tällaista tehnyt. 

Parikalle oli tärkeää olla omana itsenään juontajana, eikä heittäytyä mihinkään rooliin. Ennen kuvauksia hän sai tuotannon puolesta koulutusta tehtävään.

– En ole juontajana esimerkiksi tiukka tai ilkeä. Formaatti on maailmanlaajuinen, joten se on tarkkaan määrätty, minkälainen se on. Varmasti tuotanto ja kanava tiesi, minkälaista juontajaa hakevat.

Sarjaa kuvattiin neljän ja puolen viikon ajan Kreikassa, Rodoksen saarella. Parikalla oli kuvauksissa mukana myös hänen perheensä osan reissua.

Miehellä ja hänen vaimollaan, somevaikuttajana tunnetulla Sara Parikalla on kolme tytärtä, Matilda, Mimosa ja Melina.

– Reissu ja työrupeama oli kokonaisuudessaan kiva ja antoisa. Pääsi pitkästä aikaa ulkomaille ja lämpimään. Päivät olivat välillä todella pitkiä, hän toteaa.

Parikka odottaa innolla, että ohjelma tulee ulos televisiosta.

– Siellä sattui ja tapahtui, vaikken voikaan vielä mitään raottaa. Mutta niin paljon, etten tiedä, riittääkö 12 jaksoa siihen.

Lue myös:

    Uusimmat