Salkkarit-tähti Mikko Parikka tekee uuden aluevaltauksen – hyppää radiojuontajaksi: "Nyt tuli tällainen mahdollisuus"

Salkkarit-tähti Mikko Parikkaa voi kuulla heinäkuussa NRJ:n kesäaamuissa.

Jiri Viitamäen roolista Salatut elämät -sarjasta suomalaisille tutuksi tullut Mikko Parikka tekee kesällä uuden aluevaltauksen, kun hän tarttuu radiojuontajan pestiin.

Parikka tulee juontamaan heinäkuussa aamuohjelmaa NRJ-kanavalla. Näyttelijätähden juontajaparina toimii NRJ:n suosikkijuontaja Riikka "Ritu" Karjalainen.

– En ole aikaisemmin radiota tehnyt tässä mittakaavassa. On pidemmän aikaa ollut sellainen kipinä, että kiinnostaisi tuo radio työvälineenä tosi paljon. Nyt tuli tällainen mahdollisuus ja tartuin siihen innolla, Parikka sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

NRJ:n pestistä Parikka sai vihiä Salkkarit-kollegaltaan Johanna Puhakalta, joka tunnetaan sarjassa Alissa Nikkisen roolista.

– Hän antoi minulle Ritun yhteystiedot ja laitoin viestiä, että olisin kiinnostunut. Kävin tekemässä demon ja tässä nyt ollaan, Parikka kertaa.

Salkkareissa jo yli kymmenen vuotta näytellyt Parikka astuu osittain tuntemattomaan tarttuessaan radiopestiin. Hän kertoo lähestyvänsä uutta työtään avoimin mielin.

– En niin hyvin radiota mediana tunne, mutta olen tosi innoissani. Meillä on Ritun kanssa sika hyvä meininki ja oli se demo tosiaan niin hauska, että olen tosi fiiliksissä.

Heinäkuussa luvassa on rentoa ja hauskaa menoa, kuten kanavan tyyliin kuuluu. Jännitys nousee, mitä lähemmäksi heinäkuu hiipii.

– Ei ole vielä alkanut jännittämään, mutta tiedän, että sitten lähempänä se alkaa. Live on kuitenkin live, Parikka toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat