Mikko-meriahven nielaisi virikkeeksi saamansa pulloharjan ja aiheutti ison pelastusoperaation Linnanmäellä: "Siinä seistiin monttu auki, että mitäs nyt tapahtuu"

Meriahven Mikko nielaisi pulloharjan Linnanmäen Sea Lifessa sai aikaan ison pelastusoperaation.

MTV Uutiset tutustui kalojen rakkauselämään ystävänpäivänä. Tuolloin Mikko-meriahvenella oli vielä kaikki hyvin.

Kalaromantiikkaa Helsingin Sea Lifessa 1:40

– Kukaan ei osannut ajatella, että tässä kävisi tällä tavalla.

Näin kertoo Linnanmäen Sea Life -yleisöakvaarion intendentti Markus Dernjatin, jonka työpäivä muuttui pahanpäiväisesti, kun 15-vuotias meriahven Mikko nielaisi vahingossa sille uudeksi virikkeeksi tarkoitetun pulloharjan. 

Dernjatin mukaan nielaisi tapahtui nopeasti ja täysin yllättäen.

"Siinä seistiin monttu auki, että mitäs nyt tapahtuu."

– Meidän akvaristi meni hirveän tyytyväisenä esittämään harjaa Mikolle. Eipä sitä ehditty kun vähän aikaa työntää altaaseen, niin molahdus vaan kävi. Siinä seistiin monttu auki, että mitäs nyt tapahtuu. Se oli Mikon suussa, Dernjatin kertoo.

– Se esitteli harjaa ja oli, että "saisko apua".

Mikon allas tyhjennettiin ja kalalle tehtiin nukutuskylpy

Tapaus aiheutti Sea Lifessa meriahvenelle mittavan pelastusoperaation, joka vaati lopulta lähes koko akvaarion tyhjentämistä. Lopulta Mikko nukutettiin.

– Otettiin puhelu eläinlääkäriin Espanjaan ja Englantiin. Tsekattiin nukutusaineen annostusmäärä, ettei liiaksi nukuteta. Tehtiin nopea yhteenlasku ja todettiin, että meillä on ihan hyvin nukutusainetta varastossa.

– Mutta kukaan ei ollut koskaan varautunut siihen, että meidän pitäisi laittaa sitä 15 000 litran vesimäärään.

Jotta nukutusainekonstentraatio saatiin oikeaksi, piti Mikolle saada vettä säiliöön 15 000 litran sijaan vain 1000 litraa. Sea Lifen työntekijät aloittivatkin veden pikaisen pumppaamisen, jotta Mikolle saataisiin juuri oikeanlainen nukutuskylpy aikaiseksi.

"Se oli lopulta onnistunut nukutus ja saatiin hellästi vedettyä harja nielusta ulos."

– Onneksi oltiin koko tiimi töissä. Tyhjentämiseen meni 40 minuuttia. Nukutus oli lopulta onnistunut ja harja saatiin vedettyä hellästi nielusta ulos.

Nukutuksen jälkeen Sea Lifen työntekijöiden oli rakennettava Mikolle myös heräämöallas. Meriahven nostettiin raikasta vettä sisältävään erillisastiaan, josta työntekijät herättelivät kalan silittäen ja taputellen.

"Olisi varmaan syönyt sen toisenkin kerran"

Pulloharjatapauksen lisäksi Mikko on 15-vuotisen elämänsä aikana kokenut kovia. Dernjatin kertoo meriahvenen kärsineen muun muassa masennuksesta.

Sea Lifen -työntekijät ovat yrittäneet piristää kalan mielialaa muun muassa tarjoamalla isompaa akvaarioita ja virikkeitä. Toista meriahvenkaveria Mikko ei voi saada, sillä siitä tulisi Dernjantin mukaan "avohakkuu".

– Mikko on saanut seurakseen puhdistajakaloja. Ne ovat niin pieniä, ettei se voi syödä niitä. Se tykkää niistä, ne ovat sen kavereita. 

"Olisi varmaan syönyt sen toisenkin kerran"

Vaikka Mikolle yritetään tarjota jatkossakin virikkeitä akvaarioon, pulloharja ei tule tekemään paluuta altaaseen.

– Mikko olisi varmaan syönyt sen toisenkin kerran, jos se olisi saanut sen, Dernjantin kertoo.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat