Mikko Ilonen muistaa yhä nokkelat ensisanansa Tiger Woodsille – päätyi hämmästyttävällä tavalla golflegendan peliseuraksi suurkisassa: "Tiger kävi saakelin kuumana"

Harva suomalaisurheilija on päässyt urallaan vastaavaan tilanteeseen kuin ex-huippugolfari Mikko Ilonen huhtikuussa 2001. Tuolloin 21-vuotias Ilonen pelasi kaksi päivää yhdessä maailman suurimman urheilutähden Tiger Woodsin kanssa. Näyttämönä oli legendaarinen Masters-turnaus Augustassa. 

Lähtökohdat olivat hieman erilaiset.

Ilonen saapui Yhdysvaltojen Georgiassa sijaitsevalle Augustan tarunhohtoiselle kentälle amatöörinä, joka oli saanut paikan major-kisaan voitettuaan amatöörimestaruuden Britanniassa edellisvuonna. 

Woods, tuolloin 25, oli puolestaan voittanut kisakalenterin kolme edellistä major-turnausta ja tavoitteli nyt ennennäkemätöntä Grand Slamia eli hallitsevan mestarin paikkaa kaikissa suurturnauksissa. Woods oli noussut rakettimaisesti maailmanlaajuiseksi urheilun supertähdeksi. 

– Kyllä se oli heti alkuviikosta selvää, että kuka siellä niin sanotusti määrää. Se oli Tigerin kulta-aikaa, kaksi vuotta sitten uransa päättänyt Ilonen kertaa nyt MTV Urheilulle. 

Ilonen muistelee, että hän pääsi pelaamaan Augustan kentän kertaalleen läpi maaliskuun alussa Atlantassa asuneen tuttavansa avustuksella. 

Kilpailun aikoihin hän saapui paikalla hyvissä ajoin, edellisen viikon sunnuntaina. Turnaus starttasi torstaina. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Sille, miten Ilonen päätyi 1. ja 2. kierrokselle samaan kolmen hengen peliryhmään Woodsin kanssa, on olemassa virallinen selitys ja epävirallinen selitys. 

– Näin on arpa käynyt. Luultavasti se ei ole kuitenkaan arpa ollut, näin se pitää ajatella. Näistä tulee ihan kivat päivät. On varmasti ihan kiva kokemus pelata Tigerin kanssa, Ilonen pyöritteli Tulosruudussa kisan aattona (video pääkuvassa). 

Todellisuudessa arvalla ei ollut osuutta asiaan. Ilonen vain osasi sanoa taikasanat oikeassa paikassa. 

– Silloin kun on amatöörinä ammattilaisten joukossa, koet, että olet hieman spesiaalissa asemassa. Sellainen fiilis siinä olikin. Jos olisin ollut ammattilainen, niin tuskin siinä olisi tullut kukaan kysymään, että "Mikko, kenen kanssa haluaisit pelata", ainoana suomalaisena Mastersissa pelannut Ilonen kertoo nyt.

– Kilpailujohtaja tuli esittäytymään. Hän sitten kysyi hieman leikillään, että kenen kanssa haluaisin pelata. Tietysti siinä sen verran suulaana sanoin, että kyllähän se kiva olisi Tigerin kanssa päästä pelaamaan. Heitin sen tietysti vähän kieli poskessa, mutta he ottivat sen tosissaan.

Ilonen kumoaa samalla harhaluulon siitä, että peliryhmät arvottaisiin. 

– Kyllä ne asetetaan aika monessa kisassa ihan oman mielen mukaan.

Toiseksi seuralaiseksi Ilonen sai kanadalaisen Mike Weirin, vuoden 2003 Masters-voittajan. 

Woods tuli tervehtimään

Ilonen tapasi Woodsin ensi kertaa pari tuntia ennen avauskierrokselle lähtöä. 

– Hän tuli tervehtimään ja onnittelemaan siitä, että olen päässyt amatöörinä mukaan. Kiitin häntä ja sanoin, että "ettet ole itsekään kovin huonosti pelannut", Ilonen naurahtaa kommentilleen. 

Ilonen kuvailee menoa Woodsin ympärillä "isoksi härdelliksi". 

– Augustassa on tehty aika vaikeaksi liikkuminen pelaajaryhmän mukana kisapäivänä, mutta kyllä siinä väkeä liikkui mukana.

Iloselle kokemus oli jännittävä, mutta muistijäljet ovat vielä 20 vuotta myöhemmin hyvin yksityiskohtaisia. 

– Muistan joitakin Tigerin rauta-avauksia par 3 -väylillä. Niissä näkyi hänen lyöntivalikoimansa, ja hän löi paljon sellaisia lyöntejä, joita muut eivät tehneet. 

– 8. väylä on par 5 ja siinä avataan ylämäkeen. Väylällä oikealla on bunkkeri, ja Tiger kolautti avauksen vähän mailan kannalla bunkkeria kohti. Omiin tapoihini kuuluu seurata kaverin suorituksia ja kannustaa, ja sanoin siinä pallolle "go" (mene yli). Pallo menikin 15 metriä bunkkerin yli, eikä siis ollut lähelläkään sitä. Oma lyöntini meni parilla pompulla juuri ja juuri bunkkerille saakka, Ilonen vertailee oman onnistuneen ja Woodsin hieman epäonnistuneen lyönnin eroja.

– Tiger kävi myös saakelin kuumana kentällä, mikä tuli minulle täytenä yllätyksenä. Hän löi yhden sprinklerinkin hajalle 10. väylällä, kun lähdimme kävelemään mäkeä alas avauksen jälkeen. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Urallaan 14 major-turnausta pelannut ja Mastersissa myös vuonna 2015 mukana ollut Ilonen tietää, miksi Woodsin tunteenpurkaukset eivät usein välity televisiokuviin saakka. Hän huomasi tämän pelatessaan myöhemmin urallaan Woodsin kanssa kilpailuissa Saksassa ja Dubaissa.

– Hän pystyi huutamaan voimakkaan kirosanan niin, etteivät sitä kuulleet muut kuin muutaman metrin päässä olleet ihmiset, vaikka ympärillä oli tuhat katsojaa. Hän tavallaan tukehdutti itsensä pyyhkeeseen ja huusi niin. Hän halusi aina päästää saman tien ulos ne asiat, jotka olivat hänellä sisällään.

"Ei sitä käynyt kateeksi"

Vuoden 2001 Masters päättyi Ilosen osalta perjantaihin, kun hän ei mahtunut mukaan jatkokierroksille tuloksella +7. Myöhemmin urallaan Ilonen ylsi suurturnauksissa parhaimmillaan jaetulle 7. sijalle (PGA Championship vuonna 2014). 

Woods puolestaan onnistui siinä, mitä kaikki odottivat: Yhdysvaltalainen voitti kisan kahden lyönnin erolla ja varmisti näin "neljän suoran" ja siihenastisen uransa 6. major-voiton.

Nykyään niitä on kasassa 15. Se on golfhistorian toiseksi komein saldo Jack Nicklauksen (18) jälkeen.    

Woodsin ura etenikin kuin raiteilla vuoteen 2009 saakka. Sitten kuvaan astuivat siviilielämän lukuisat ongelmat, kuten pettämiskohut, jotka söivät myös golftähden sädekehää sponsorien silmissä. 

– Pakko sanoa, että ei sitä käynyt kateeksi, hänen kengissään olemista. Kyllä sen vaistosi, ettei hän varmasti ihan täysin vapautunutta ja onnellisinta elämää elänyt. Kuulin myös lähimmiltä kavereiltani, että Tiger on aika sulkeutunut kotioloissa, eikä hän päästä kovin montaa kaveria lähelle, Ilonen muistelee. 

– Ei se tullut järkytyksenä, että hänellä on ollut kaikenlaista ongelmaa uran varrella. Kaikilla oli jonkinlainen haju siitä, että mitä hän puuhailee. Ei hänellä aina ollut serkkutytöt matkassa.

Pettämiskohujen jälkeen Woods saavutti turnausvoittoja vielä vuosina 2012 ja 2013, mutta sitten alkoi toinen, vielä jyrkempi ja vuosia kestänyt alamäki. Selkävaivat ja niistä johtuneet leikkaukset estivät paluun kentille, ja ongelmat kulminoituivat toukokuussa 2017, kun sekavassa tilassa ollut Woods pidätettiin maantien varressa Floridassa. 

Nouseminen tuosta suosta Masters-voittajaksi keväällä 2019 on hieno osoitus Woodsin sitkeydestä ja palosta golfia kohtaan.  

Ilonen on aina toivonut menestystä Woodsille. 

– Hän tuo mukanaan hyvää pöhinää lajille. Kun alkoi näyttää, että hän saattaisi vielä tulla takaisin, niin olin kyllä kannustusjoukoissa sillä tavalla, että toivoin hänen pääsevän vielä jaloilleen. 

Juttu jatkuu kuvan alla.

Woods jakaa PGA-kiertueen turnausvoittojen ennätyksen (82) yhdessä Sam Sneadin kanssa, mutta lajilegendan lukema ei välttämättä enää tuosta kasva. Woods nimittäin oli auto-onnettomuudessa viime helmikuussa, minkä seurauksena hän sai murtumia jalkoihinsa

Woods täyttää joulukuussa 46 vuotta, ja toisen ihmenousun tekeminen viimeisimpien vammojen jäljiltä on vähintäänkin epävarmaa. 

– Eivät ne arviot ainakaan kovin hyviä olleet. Luulen, että hän pitää niin pitkään hiljaisuutta, että hän pystyy taas jotain tekemään. Hän varmasti yrittää saada itseään kuntoon, mutta se riippuu monista asioista, Ilonen summaa.

Woodsin vuosina 1997, 2001, 2002, 2005 ja 2019 voittama Masters pelataan tällä viikolla torstaista sunnuntaihin tuttuun tapaan Augustassa. Mestaruutta puolustaa maailmanlistan ykköspelaaja, Yhdysvaltojen Dustin Johnson.  

Lue myös:

    Uusimmat