Mika Salon tarina kansien väliin – ”Olen saanut Mikasta ulos piirteitä, joita ei ole tullut mieleenkään”

1990-luvulla F1-sarjaan ja lopulta myös Ferrarin kuskiksi noussut Mika Salo kertoo tarinansa pitkäaikaisen F1-toimittajan Heikki Kullan kirjoittamassa kirjassa.

Salo debytoi F1:ssä Lotuksen kuskina loppukaudesta 1994 ja kisasi kolme seuraavaa kautta Tyrrellin autolla, jossa komeilivat aikoinaan myös mobiilijätti Nokian tunnukset.

Kaudella 1999 Salo astui valokeilaan saatuaan tilaisuuden tuurata onnettomuudessa loukkaantunutta Michael Schumacheria Ferrarilla kuudessa osakilpailussa.

Kirjan kustantaa Readme.fi ja sen kirjoittaa Turun Sanomille ja muille suomalaismedioille vuosikymmenet F1-kisoista kirjoittanut Heikki Kulta.

– On ollut erittäin mielenkiintoista tehdä tätä yhteistyötä edelleen hyvin kiireisen entisen kilpakuljettajan kanssa. Olen pari kirjaa tehnyt aikaisemminkin, mutta tämä on aivan erilainen projekti siinä suhteessa, Kulta kertoo MTV Urheilulle.

Viime vuonna julkaistu ja urheilukirjojen myyntiennätykset rikkonut Kari HotakaisenKimi Räikkösestä kirjottama kirja on asetti F1-kirjojen riman erittäin korkealle, mutta Kulta tiedostaa tämän. Lähtökohta syksyllä julkaistavaan Salo-tarinaan on vahvasti erilainen.

– Jos Karin kohdalla oli se, että hän ei tuntenut Kimiä eikä lajia, niin minä taas tunnen Mikan ja lajin aika hyvin. Tahtoo olla sitä, että pitää saada rajattua, kun kuvittelisin, että toisinpäin Kari piti kasvattaa ja kasvattaa niitä rajoja. Aikamoinen haaste se on, Kulta myöntää.

– Olen saanut Mikasta ulos ihan uusia piirteitä, joita ei ole koskaan tullut mieleenkään. Voin sanoa, että hän on harrastanut paljon muutakin kuin pelkkää autolla ajamista, Kulta vinkkaa.

Lue myös:

    Uusimmat