Mika Aaltola venäläisten viisumeista: "Ei saa sortua Putinin ansaan"

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola katsoo, että venäläisten viisumien suhteen on olemassa kolme keskenään kamppailevaa koulukuntaa.

– Ei ole oikein, että samaan aikaan, kun Venäjä käy aggressiivista, julmaa hyökkäyssotaa Euroopassa, venäläiset voivat elää ikään kuin normaalia elämää, matkailla Euroopassa, olla turisteja, pääministeri sanoo Ylelle.

Aaltolan viisumikoulukunnista Marinin näkemys on lähimpänä "kansallinen turvallisuus ensin" -kantaa.

– (Siinä katsotaan, että) Venäjä on uhannut Suomea yllätyksillä ja sotilaallisilla seurauksilla, jos Suomi liittyy Natoon. Miksi ihmeessä pidämme Natoon liittyessämme rajamme auki mahdollisille "turisteille"? Miksi antaa lomaoikeutta sodan keskellä?, Aaltola kirjoittaa Twitterissä.

Toisen koulukunnan mukaan niin sanotut tavalliset venäläiset eivät ole syyllisiä Ukrainan sotaan, eikä heitä näin ollen myöskään tulisi rangaista Kremlin ratkaisuista, Aaltola sanoo.

Aaltolan mukaan tässä koulukunnassa katsotaan, että raja Venäjälle tulisi pitää auki, jotta tavallisia venäläisiä tuettaisiin ja autettaisiin "kansojen välisten kontaktien kautta".

Kolmannessa Aaltolan listaamassa koulukunnassa paino näyttäisi olevan rahalla. Sen mukaan turismi tuo tuloja ja työtä.

– Suomessa satsattiin paljon venäläisten houkuttelemiseen Suomeen. Rakennettiin infraa. Venäläisten Suomeen tuomat ruplat ovat poissa Venäjän sotakassasta, Aaltola arvioi tuon koulukunnan perusteluita kannalleen.

"Ei saa sortua Putinin ansaan"

Aaltola itse katsoo, että Euroopan unionin ratkaisuna voisi olla viisumien myöntämisen alasajo.

– (Viisumeja voitaisiin antaa) hyvin valikoiduille ryhmille, joiden taustat tiedetään. Mutta etulinjan maiden mielipidettä pitää kuunnella tarkasti. Holtittomuus tässä asiassa saattaa kostautua myöhemmin konfliktin kiihtyessä, Aaltola katsoo.

– On järkevää erottaa toisistaan Venäjä ja venäläiset niin pitkään kuin se on mahdollista. Olla sortumatta (presidentti Vladimir) Putinin ansaan. Tukea oppositiota erilaisin tavoin, Aaltola jatkaa.

Aaltola muistuttaa, että osa venäläisistä vastustaa Venäjän aloittamaa sotaa ja myös presidentti Putinia.

Ihmisoikeusjärjestö OVD-Infon mukaan Kreml on pidättänyt yli 16 000 mielenosoittajaa sitten Venäjän suurhyökkäyksen alun. Lisäksi Venäjä on kiristänyt erityisesti sotaa ja armeijaa käsittelevää viestintää koskevaa lainsäädäntöä.

– Propagandakoneiston puuttuessa Putin tuskin selviäisi, Aaltola sanoo.

3:13
Miten käy venäläisten viisumien? Ulkoministeri Haavisto: "Hallitus pyrkii, että löydetään EU:n laajuisia ratkaisuja".

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja