Migri päivitti arvioitaan maiden turvallisuustilanteista – Miten maakohtaiset arviot tehdään?

Maahanmuuttovirasto on päivittänyt Irakin, Afganistanin ja Somalian turvallisuustilannetta koskevat katsaukset. Miten maakohtaiset arviot oikein tehdään?

Päivitetyn arvion mukaan Irakissa ei ole tällä hetkellä alueita, joilla aseellinen väkivalta olisi palaavalle liian vaarallista. Sen sijaan Afganistanin turvallisuustilanne on Migrin mukaan pysynyt tänäkin vuonna epävakaana. Myös Somalian ihmisoikeus- ja turvallisuustilanne on pysynyt vaikeana.

Tietoa järjestöiltä ja tiedonhankintamatkalta

Lähtömaista kerätään tietoa esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestöltä UNHCR:ltä, paikallisilta ihmisoikeusjärjestöiltä, kansalaisjärjestöiltä sekä tutkimusjärjestöjen ja muiden maahanmuuttovirastojen aineistoista.

Lisäksi Migri on tehnyt vuoden aikana tiedonhankintamatkan Afganistaniin, Irakiin ja Somaliaan. Matkan tarkoituksena oli luoda maihin kontaktiverkosto, jonka avulla voidaan hankkia tietoa turvallisuustilanteesta. Bagdadissa käytiin loka-marraskuussa. Somaliassa ja Afganistanissa käytiin alkuvuodesta 2018.

Maahanmuuttoviraston arvio Irakin turvallisuustilanteesta perustuu erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden ohjeistukseen siitä, miten aseellisen väkivallan tasoa on arvioitava. Sen mukaan välivallan tasoa arvioidessa pitää huomioida esimerkiksi siviiliuhrien määrä sekä taisteluiden vaikutusalue ja voimakkuus.

Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta käytetään apuna, kun arvioidaan aseellisen väkivallan tasoa. Tuomioistuin arvioi esimerkiksi sitä, kuinka paljon väkivalta aiheuttaa siviiliuhreja.

Lue myös:

    Uusimmat