Miestä ammuttiin lukitun oven läpi Järvenpäässä keskellä yötä: "Ovea ei pyritty murtamaan"

Järvenpäässä tapahtui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä väkivallanteko, jossa mies sai ampumahaavoja.

Itä-Uudenmaan poliisista kerrotaan MTV Uutisille, että Järvenpäässä rivitalossa asuneen miehen ovelle mentiin aseen kanssa puoli kahden aikaan yöllä. 

– Tapahtumakuvaus on meille vielä aika lailla epäselvä. Asianomistaja on kertonut velkojen perinnästä, mutta mitä siellä oikeasti on tapahtunut, sitä vielä selvitämme, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä. 

Mies oli asunnossa yksin ja seisoi oven takana, kun ammuskelu alkoi. 

– Häntä ammuttiin lukossa olleen oven läpi. Tietojeni mukaan siellä ei pyritty ovea murtamaan. Mutta poliisi epäilee tapon yritystä tällaisessa tapauksessa. Se, mikä tekijän tahto on ollut, on vielä epäselvää. Selvittelyn alla on, onko pyritty myös osumaan henkilöön. 

Mies sai ampumahaavoja kyynärtaipeeseen ja kylkeen. Tämän jälkeen hän pystyi poliisin mukaan kuitenkin hälyttämään itselleen apua.

Ensihoito toimitti miehen sairaalahoitoon.

Tapauksen tiimoilta on otettu kiinni yksi henkilö. 

Poliisi kertoo vain, että kiinniotettu henkilö liittyy tapahtumiin, mutta mitään tarkempaa hänen roolistaan ei voida vielä sanoa tutkinnan ollessa alkuvaiheessa. 

Tapausta tutkitaan tällä hetkellä Itä-Uudenmaan poliisissa rikosnimikkeillä tapon yritys, törkeä kotirauhan rikkominen, ampuma-aserikos ja huumausainerikos. 

– Aika monta kiveä on tässä vaiheessa vielä käännettävä ennen kuin tämä syyttäjälle saadaan. Esitutkinta on vielä vahvasti kesken, Tyynelä sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat