Mies, lue mitä terveyshaasteita sinulla on edessäsi
Erikoislääkäri Ari Rosenvall Mehiläinen Ympyrätalon Miesklinikalta tuntee työnsä kautta suomalaisen miehen terveyshaasteet. Muutokset alkavat vaihdevuosi-iässä ja vain lisääntyvät päälle kuusikymppisenä.
Nuorena ihminen yleensä olettaa, että terveyttä riittää. Asiaa on helppo pitää itsestäänselvyytenä.
Kuusikymppisenä erilaiset vaivat ja kolotukset yleistyvät. Erikoislääkäri Ari Rosenvall muistuttaa, ettei se ole huono asia, vaan silkkaa realismia.
− Jotain kuuluukin olla, mutta ihmisen pitää myös ymmärtää huolestua, jos hänen terveydessään ilmenee jotain outoa.
Päälle 60-vuotiaan elämäntilanteessa on monia muuttujia. Työura alkaa lähestyä loppuaan. Moni miettii, miten jaksaa työelämässä loppuajan tai vastaavasti, missä kunnossa jää eläkkeelle.
− Tässä vaiheessa voi joutua huolehtimaan omista vanhemmistaan. Lisäksi kahden ihmisen vanheneminen ei aina mene samaan tahtiin. Tätä kautta voi tulla esille parisuhdeasioita, Rosenvall sanoo.
Muuttuva seksuaalisuus haasteena
Seksuaalisuus on aihepiiri, joka mietityttää useita kuusikymppisiä. Iän myötä seksuaalisuus muuttuu vääjäämättä. Mikäli parisuhteessa muutos tapahtuu molemmilla osapuolilla samalla tavalla, kaikki on hyvin.
− Tyypillinen tilanne naisella vaihdevuosi-iässä on se, että kiinnostus seksiin vähenee. Miehellä voi tulla erektiohäiriöitä tai yöllistä virtsaamista. Molemmilla on haluja, mutta asia ei sujukaan.
Rosenvallin mukaan miehiä huolestuttavat myös niin sanotut miesten vaihdevuodet; joskin ilmaisu on miesten kohdalla hieman ontuva.
− Osalla miehistä tulee iän myötä testosteronin puutosta, josta tulee samantyyppisiä oireita kuin vaihdevuosista, Rosenvall selventää.
Elämäntapoja ehtii muuttaa
Ylipaino on yksi tekijä, joka muuttaa elimistön hormonitilannetta. Seurauksena estrogeenin taso laskee, liikkuminen vaikeutuu ja ihminen saattaa kokea itsensä masentuneeksi ja haluttomaksi.
Rosenvall muistuttaa, ettei 60-vuotiaan ole missään nimessä myöhäistä tehdä jotain terveydelleen.
− Kuusikymppinen mies ehtii vielä hyvin lisätä liikuntaa ja miettiä elämäntapojaan. Tämän ikäinen ei ole missään nimessä vanhus, vaan elämää on vielä paljon edessä.
Ari Rosenvall pähkinänkuoressa |
- Vastaava lääkäri, koulutukseltaan yleislääketieteen erikoislääkäri. |
- Vastaanotto Mehiläinen Ympyrätalon Miesklinikalla. |
- Perehtynyt vanhusten sairauksiin (muun muassa muistihäiriöihin ja vanhusten kuntoutukseen) sekä osteoporoosiin. |
- Kiinnostuksen kohteita muun muassa muistihäiriöt, osteoporoosi, vanhusten kuntoutus ja päihdeongelmat (esimerkiksi antabushoito). |
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
20:21
Takon tehtaalla keskellä Tamperetta tulipalo – tilanne hallinnassa
-
20:14
Tutkimus selvitti, tuntevatko pettäjät syyllisyyttä syrjähypyistään
-
20:09
Kuvernööri: Ainakin yksi henkilö kuollut ja useita loukkaantunut pommituksessa Belgorodin alueella Venäjällä – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää